maaliskuu CAS36, päiväkirjamerkintä 06.01.2015
Päivälleen kolme IRL-vuotta sitten minä ja Kiiwi perustimme Moana part bredsin yhdessä. Paljon olemme saaneetkin aikaan, sillä kasvatteja on syntynyt jo yli kahdeksankymmentä ja joukossa on useita toisen polven kasvattejakin. Nyt kuitenkin valitettavasti tänään tällä päivämäärällä Kiiwi ilmoitti jättävänsä Moanan ja virtuaalisen Uusi-Seelannin. Minä jään pitämään tallia yksin fiktiivisen henkilökuntani kanssa. Kovin suurta vaikutusta tallin aktiivisuuteen ei Kiiwin poisjäämisellä ole, sillä minä olen alusta alkaen ollut toiminnan vetävä voima. Skippyn tulevaisuuteen toisen omistajan poisjääminen ei enää vaikuta. Tammahan on jo 18-vuotias, voittonsa voittanut ja aikalailla laatuarvostelutkin käynyt. ERJ-laatuarvostelussa vierailusta vielä haaveilemme, mutta voi olla, että kuolo ehtii Skippyn korjata ennen kuin tamma on sinne jälkeläistensä puolesta valmis. No, tulevaisuus näyttää kuinka Skippyn laatistoiveille käy.
Nintsu

toukokuu CAS34, päiväkirjamerkintä 04.08.2014
Harjoitus tekee mestarin! Skippy varsoi tänään kolmannen varsansa eikä tamma yrittänyt heti listiä sitä! Ruunikko, melko isokokoinen orivarsa syntyi aamuyöllä neljän aikaan eli hevoseläimille melko tyypilliseen varsomisaikaan. Skippy hoiti varsomisen oikein hienosti eikä meidän ihmisten apua kaivattu. Tamma nousi jaloilleen vähän turhan haipakkaan ja jätti uuden poikansa etsimään itsekseen jalkojaan. Minä kävin vähän rassukkaa auttamassa kun Skippy vain mulkoili pihaton nurkassa korvat luimussa. Nisälle Skippy ei varsaansa olisi taaskaan halunnut päästää, mutta yrittämisen puutteesta ei uutta kasvattiani ainakaan voi syyttää! Varmuuden vuoksi nappasin Skippyn kuitenkin riimuun ja niin pääsi orivarsa avaamaan maitobaarin. Kun kaikki vaikutti olevan kunnossa ja sekä emä että varsa rauhallisilta, lähdin takaisin tallin toimistoon nukkuakseni muutaman tunnin ennen aamutallia.
Nintsu

syyskuu CAS33, päiväkirjamerkintä 09.06.2014
Olemme jo pitkään pohtineet mitä ihmettä teemme tammapihaton kanssa. Pihattohan on alunperin mitoitettu noin 20:lle ponille, mutta viime vuodet siellä on asustellut kerrallaan 25-30 ponia - siis kymmenisen kappaletta enemmän kuin pitäisi. Monen eri vaihtoehdon harkitsemisen jälkeen päätimme laajentaa tammapihattoa. Ponit piti tietenkin saada laajennuksen ajaksi pois tieltä ja onnistuinkin vuokraamaan kuukaudeksi naapurimaatilaltamme ison laitumen ja ladon tammavarsalaumaamme varten. Syntyi vain ongelma, että miten ihmeessä siitostammoista, maitovarsoista ja 1-4 vuotiaista nuorista tammoista koostuva, kolmenkymmenen ponin lauma saataisiin siirrettyä helpoiten kolmen kilometrin matka naapuriin! Parin valvotun yön jälkeen päätin palkata koko henkilökuntani hommiin ja siirtää ponit taluttaen. Laumamme on koostaan huolimatta melko tiivis, joten yksi ihminen voi varmasti taluttaa kolmeakin ponia kerrallaan ja maitovarsat voivat juosta irrallaan. Tiellähän ei ole liikennettä nimeksikään. Pihaton remonttikuukaudesi valittiin syyskuu, koska nyt tämän kesän varsat ovat jo riittävän vahvoja muuttoa varten eikä syyskuussa vielä ole liian kylmää tai sateista. Siirto suoritettiin tänään ja Skippyn vuoro oli vasta viimeisessä siirtoporukassa. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja valinnut Skippyn kävelykaveriksi rauhallisen Chenin, sillä Skippy oli.... no, Skippy oli Skippy. Tamma ei nimittäin ensin olisi halunnut millään antaa kiinni ja sitten kun sen sai narunpäähän, olisi se halunnut riepotella minua pitkin poikin pihaa. Vapaana perässä seuranneesta varsastaan ei Skippy ollut tippaakaan huolissaa, tämä äidinvaistoton tamma olisi varmaan vain hyppinyt riemusta jo varsarukka olisi jäänyt johonkin ojaan. No, Skippy ja sen maitovarsa on siirretty uudelle laitumelle ja nyt korjaillaan kuukauden verran pihattoa. Sitten suoritetaankin ponien siirtourakka numero kaksi!
Nintsu

huhtikuu CAS33, päiväkirjamerkintä 09.05.2014
Tätä päivää olin odottanut kauhulla jo pitkään: nimittäin Skippyn toisen varsan syntymää. Esikoistaanhan Skippy suunnilleen inhosi ja vieroitimmekin tamman ja varsan heti kun se oli mahdollista. Skippy on kuitenkin lahjakas tamma, joten totta kai halusin siitä toisenkin varsan. Siksipä päädyimmekin tähän tilanteeseen, eli valvomaan Skippyn varsomista. Sydän kiivaasti takoen, kurkku kuivana ja mieli kuumeisena. Skippy putkautti tänään viiden aikaan aamusta pitkäkoipisen, ruunivoikon tammavarsan. Tuore emätamma ei ollut todellakaan ihastunut uuteen tulokkaaseen, mutta tällä kertaa se ei sentään käynyt ensimmäisenä varsaansa käsiksi... Nisälle Skippy ei kuitenkaan tytärtään päästänyt ennen kuin minä tulin pitelemään Skippyä pääpuolesta ja Kiiwi nappasi toisen etujalan ylös. Tammavarsa osoitti kyllä aikamoista rohkeutta (tai ehkä paremminkin yllytyshulluutta) yrittäessään tunkea väkisin nisälle Skippyn kavioiden viuhahdellessa ilmassa. No, osuvasti Kreisi-työnimen saanut pikkutamma sai kuitenkin ternimaitonsa juotua ja köllähti sitten tyytyväisenä olkiin makuulle. Eiköhän tämäkin varsa saada jotenkin pidettyä hengissä vieroitusikään asti!
Nintsu

heinäkuu CAS32, päiväkirjamerkintä 03.03.2014
Hyvä on, myönnetään: kaipaan Skippyllä hyppäämistä. Tamma ei ehkä ollut helpoimmasta päästä, mutta kun näki riittävästi vaivaa (ja kun Skippylle sattui hyvä päivä), oli kaiken sen työn takana mitä parhain palkinto. Skippy kun todella osaa hypätä! Tänään olin kuitenkin visusti päättänyt treenata kouluratsastusta ihan kankikuolainten kanssa. Skippy on tottunut kankiin mutta ei se nyt ihan kauheasti ilahtunut, kun tuuppasin yhden kuolaimen sijaan kahdet poniparan suuhun. Taluttaessani tamman kentälle, huokaisin syvään nähdessäni eilisen päivän estetreenien jälkeen purkamatta jääneen sarjan toisella pitkällä sivulla. Pysty, kaksi laukkaa, porttiokseri. Vilkaisu Skippyn selässä keikkuvaan koulusatulaan sai minut muistamaan taas kouluratsastusaikeeni, joten kävin tuumasta toimeen. Huolellisten verryttelyiden jälkeen aloin käydä koululiikkeitä läpi. Skippy kävi aika kierroksilla, mutta pysyi silti hallinnassa ja toimi itseasiassa oikein mallikkaan kouluponin tavoin. Vastalaukassa neiti tosin oli päättäväisesti sitä mieltä, että hän on estehevonen ja hänen kuuluu saada vaihtaa laukka myötälaukaksi. Minä voitin väittelymme ja vastalaukkakin onnistui lopulta. Vielä ennen loppuverryttelyitä hyppäsin sarjan pari kertaa - en vain voinut vastustaa kiusausta! Hyppytauon takia Skippy kuumeni heti ensimmäisen hypyn jälkeen potenssiin tuhat, mutta esteiden korkeus oli Skippylle aivan naurettavan pieni ja esteväli helppo, joten pysyin koulusatulasta huolimatta hypyissä mukana. Loppuverryttelymme ei tosin muistuttanut laadukasta kouluratsastusta, mutta hei, estehevonen mikä estehevonen!
Nintsu

helmikuu CAS32, päiväkirjamerkintä 27.01.2014
Mieleni teki virnistää oikein leveästi. Niin taisin tehdäkin, sillä sohvalla makoileva sisareni huomautti minun näyttävän mielipuolelta. Mielestäni minulla kuitenkin oli aihetta hymyyn, sillä olin juuri laskenut Skippyn estesijoitusten määrän ja saanut tulokseksi tasan kuusikymmentä sijoitusta. Kuusikymmentä! Tamma oli siis nyt valmis esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Vihdoin voimme lopettaa vaihtelevasti sujuvat estetreenit Skippyllä! Olin niin helpottunut poistaessani Skippyn kisalistalta. Soin pikkiriikkisen hetken haikeudelle, sillä parhaimmillaan Skippy antaa todella upean tunteen hypätessä. Tällä tammalla on vain taivas kapasiteettinsa rajana! Muistin kuitenkin myös erittäin hyvin ison joukon putoamisia, mustelmia, hajonneita estetarvikkeita ja rikkoutuneita varusteita. Monetkohan uudet ohjatkin olin joutunut hankkimaan Skippyn estekilpailu-uran aikana? En uskaltanut edes laskea. Skippy saa siis nyt jättää hyvästit esteradoille. Tammalla kilpaillaan vielä tämä vuosi kouluratsastusta ja sen jälkeen se saa siirtyä siitostammaksi.
Nintsu

syyskuu CAS28, päiväkirjamerkintä 20.04.2013
Täytyy myöntää, että harvoin sitä on yhtä helpottunut varsan vieroituksen jälkeen kun silloin kun Skippy ja Masa oli vihdoin vieroitettu. Ei Skippy nyt varsinaisesti orivarsaansa satuttanut, mutta välillä hirvitti tavat, joilla tamma Masaa komensi. Skippy alkoi vieroittaa varsaansa jo nelikuisena ja pian sen jälkeen alkoi homma näyttää sen verran kovakouraiselta, että päätimme siirtää Skippyn takaisin talliin aloittelemaan valmentautumista kilpailukuntoon. Nyt tamman esikoisen syntymästä on kulunut puolisentoista vuotta ja Skippy on taas elämänsä kunnossa. Se on hypännyt hyvin niin kotona kuin kilpailuissakin ja palkintokaapissa alkaa olla sijoituksia jo 130cm-tasoltakin. Houkuttelisi kovasti nostaa Skippyn tasoa kymmenellä sentillä. Olisihan se hienoa hypätä 140cm-ratoja welsh part bredilla! Tämän päiväisen estetreenin perusteella tammassa voisi hyvinkin olla ainesta sille tasolle, sillä viimeisellä kierroksella esteet olivat melkein kaikki noin 140cm korkuisia, eikä se tuottanut Skippylle suurempia vaikeuksia.
Nintsu

huhtikuu CAS27, päiväkirjamerkintä 17.12.2012
Tätä päivää oli kyllä odotettu! Siis Skippyn esikoisen syntymää. Skippy oli pihdannut varsomista jo hieman lasketunajan yli ja aloimme olla jo huolissamme. Olikohan jotain vialla? Ed, kokenut eläinlääkärimme, oli kuitenkin sitä mieltä, ettei huolta vielä ollut. Jotkut tammat vain kantavat varsojaan pitkään. Me kun olemme tottuneet lähinnä tammoihin, jotka varsovat etuajassa, joten odottelu raastoi hermojamme! Tänään vihdoin Skippy sitten osoitti illalla varsomisen merkkejä ja hieman ennen puoltayötä maailmaan saapui voikko oripoika isoin merkein varustettuna. Synnytys sujui hyvin, joskin Skippy nousi ehkä hieman turhan aikaisin takaisin jaloilleen. Tamma ei muutenkaan ihastunut varsaansa ensisilmäyksellä, vaan aluksi näytti jopa siltä, että kipakka tamma kävisi pitkäkoipisen varsansa kimppuun! Onneksi Skippyllä sentään jonkin tasoiset äidinvaistot löytyivät, joten orivarsa pääsi nisälle, kun ihmiset vähän pitelivät emätamman pääpuolesta kiinni. Skippy ja Masaksi ristitty orivarsa (tai ehkä lähinnä Skippy) ovat jonkin aikaa tehovalvonnassa, jotta voimme olla varmoja siitä, ettei tamma päätä pahoinpidellä varsaansa.
Nintsu

syyskuu CAS26, päiväkirjamerkintä (3/3 team Häiriköiden leiritarina) 31.10.2012
"AHHH... IT'S HALLOWEEN!" räjähti tajuntaani ja kirkaisten hyppäsin ylös sängystä. Mitä, nytkö ne venäläiset hyökkäävät? Hetken räpyteltyäni unihiekkaisia silmiäni muistin yömaaston ja kauhu sai vatsani kääntymään ympäri. Ei, ei yömaastoa! Eikö ne venäläiset voisi sittenkin hyökätä?
Puolen tunnin päästä olimme kaikki kuusi tallipihalla. Skippy otti ilon irti epätavallisesta herätyksestä keskellä yötä. Tamma loikki miten sattui ollen milloin etujaloillaan ja milloin takajaloillaan. Epätoivoisesti roikuin ohjissa ja yritin saada elukan asettumaan sen verran, että pääsisin edes selkään. Olin lähtenyt matkaan ilman satulaa. Tipahtaisin kuitenkin, joten säästinpähän vähän työtä ja jätin Skippyn satuloimatta. Nyt aloin kuitenkin epäillä päätöstäni. Satulan kanssa kun voisin pysyä kyydissä ehkä jopa laukkaan saakka. Ilman satulaa en pysyisi luultavasti ensimmäistä sataa metriäkään hevoseni matkassa.
Vastoin kaikkia odotuksiani, olimme vielä Skippyn kanssa yhtenä kappaleena kun matkaa oli kulunut puoli tuntia. Skippyn yrityksen puutteesta selässä pysymiseni ei ainakaan johtunut, sillä tamma ei kävellyt askeltakaan, vaan se tanssahteli hidasta ravia, pukitteli, hypähteli ja säpsähteli. Siis oikeasti, eikö se voinut vain KÄVELLÄ? Jokainen risahdus, tuhahdus tai napsahdus sai Skippyn loikkaamaan puolimetriä ilmaan ja sinkoamaan sitten suuntaan X. Rentouttava maastoretkikö? No ei todellakaan.
En ole kovin hyvä kertomaan kummitusjuttuja. Kerroin kuitenkin vanhan amerikkalaisen tarinan, jossa eräs nuori karjatilallinen osti halvalla huutokaupasta raisuluontoisen mustangoriin. Mies ja ori ottivat mittaa toisistaan, kunnes ori onnistui tallomaan miehen jalkoihinsa ja tappamaan tämän. Miehen isä oli julma mies ja hän päätti kostaa näännyttämällä oriin nälkään. Jossain vaiheessa ori sitten kuoli ja alkoi kummitella seudulla. Muutenkin kehno tarinani oli kaksin verroin kehnompi, kun sen kertoi sirkushevostemppuja yrittävän ratsun selästä. No, itse olin kuitenkin tyytyväinen, etten joutunut kertomaan tarinaa loppuun jalkapatikassa vaan sain istua Skippyn kyydissä koko tarinan ajan. Se meinaan oli aikamoinen saavutus, ottaen huomioon hevosen tarinan aikana suorittamat jumppaliikkeet.
Muiden kummitusjutut olivat karmaisevia. Löytyi kaikenlaista aina haudastaan poistuvista muumioista irrallisiin, verisiin käsiin ja kahleitaan kalisutteleviin kummituksiin. Tarinoiden takia Skippy ei enää ollut ratsukkomme ainoa kaikkea pelkäävä osapuoli, vaan aloin itsekin nähdä ties mitä pimeissä puskissa. Milloin lyhdynvalo loi sudelta näyttävän varjon tuonne, milloin hiljaisen tuulen aiheuttama suhahdus oli selvä merkki nopeasti lähestyvästä hirviöstä. Oma jännittymiseni ei luonnollisestikaan rentouttanut tammaani, vaan se lisäsi loikkiinsa hieman lisää ilmaa maan ja jalkojen väliin.
"Nyt laukataan" taffel karjaisi jonon edestä ja pyyhälsi laukkaan. Ei laukkaa, ei laukkaa, ajattelin ja kiristin otettani ohjista. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata ettei pidätteistäni ollut mitään hyötyä, vaan pian mekin painelimme Skippyn kanssa tukka putkella muiden joukossa pimeällä pellolla. Welsh pisti koko ajan pökköä pesään ja kasvatti vauhtiaan, minä raukkaparka roikuin siististi nypityssä harjassa ja liukkaissa kumiohjissa ja toivoin vain, että tamma tajuaisi hidastaa ennen kuin pelto loppuisi. Skippy ei tainnut juurikaan toiveistani piitata, vaan se tuntui vain kirivän nopeampaan laukkaan. Ilmavirta nostatti kyyneleet silmiini, mutta sain sentään tihrustettua sen verran, että näin taffelin ja muiden hidastaneen raviin pellon toisessa päässä ja järjestäytyvän taas jonoksi. Itsekin kohottauduin istumaan suoremmassa ja jakelin ratsulleni muutaman ronskin pysähtymiskäskyn – tuloksetta. Skippy vain kauhoi vauhdilla menemään ja yhtäkkiä olimmekin jo ohittaneet koko jonon. Voi hitto.
Olin luopunut pidätteiden teosta jo puolisen kilometriä sitten ja siirtynyt vähemmän asiallisten "kisko kädet korviin"-pidätteiden jälkeen ronskiin sahaukseen. Skippy ei kuitenkaan ottanut sitäkään kuuleviin korviinsa (tai teräksestä tehtyyn suuhunsa) vaan eteni edelleen kivaa pikku kiitolaukkaa päämääränään toivottavasti leiripaikkamme talli. Yhtäkkiä Skippy alkoi hidastaa. Se puuskutti kuin höyryjuna (eihän me oltukaan kuin muutama kilometri painettu täysillä) ja siirtyi itsekseen ravin kautta käyntiin. Pysäytin tamman ja aloin katsella ympärilleni. Lyhty oli jäänyt matkasta ties milloin, mutta näin minä silti jotain: Metä, puita, metsää, puita. Missä helevatassa me oikein olimme?
Talli oli selvästi tuolla päin, olin ajatellut ehkä tunti sitten, mutta harhailimme edelleen jossakin Suomen pohjattomassa korpimetsässä. Jos jotain hyvää asiasta piti etsiä, niin se, että Skippy malttoi kävellä. Se käveli haahuillen, eikä sitä näyttänyt lainkaan haittaavan se, että olimme eksyksissä korvessa keskellä ei-mitään.
Me nääntyisimme nälkään. Sudet söisivät meidät. Uppoaisimme suohon. Paleltuisimme kuoliaiksi ja... yhtäkkiä tupsahdimme pusikosta tallin taakse. Olimme pelastuneet! Olisin voinut pyörtyä helpotuksesta. Kiireesti hoputin Skippyn tallin etupuolelle, loikkasin alas selästä ja kiskoin väsyneen tamman talliin. Muut leiriläiset ja taffel olivat jo paikalla, harjailivat ratsujaan ja naureskelivat.
"Ai te tulittekin jo! Me ajateltiin kohta lähtee ettii teitä!" taffel huomasi meidät.
"Nyt vasta aioitte lähtee meitä ettii? Mehän ollaan oltu eksyksissä tuntikausia!" huudahdin hieman kiukkuisena.
"Tuntikausia? Te erkanitte joukosta hei huikeat kakskymmentä minuuttia sitten!" taffelia nauratti.
Nintsu

syyskuu CAS26, valmennustarina (2/3 team Häiriköiden leiritarina) 30.10.2012
estevalmennus oman tason mukaan, valmentaja taffel, ratsastaja Nintsu
"Hmm. Katsotaanpas… Kolme tolppaa, se tekee hmmm… viiskymppiä. Viis puomia ja yks lankku olis siihen sitten toinen mokoma päälle. Kaks muurinlaatikkoa vielä kolme kymppiä ja tosta mörköjohteesta joudut pulittaa vaikka parikymppiä. Eli tää estetunti tuli maksaa sulle sellaset sataviiskyt euroo. Tahdotko laskun?" taffel katsoi minua ja ah-niin-helppoa estetammaani kulmat koholla.
Naama punaisena ja takamus mustelmilla onnistuin mumisemaan "juu, laskulla kiitos".
Nintsu

syyskuu CAS26, päiväkirjamerkintä (1/3 team Häiriköiden leiritarina) 28.10.2012
Olen hullu. Todellakin hullu. Miksen kuunnellut sisartani ja luopunut koko tästä hullusta ideasta? Oli jo hullua lähteä halloween-leirille minun asemassani (40-paikkaisen tallin pitäjä, jolla kädet täynnä töitä kotona). Vielä hullumpaa oli lähteä leirille toiselle puolelle maapalloa maahan, jossa oli paraikaa menossa inhottava, sateinen ja kolea vuodenaika nimeltä syksy. Mutta kaiken hulluuden huippu oli lähteä tälle halloween-leirille koleaan suomalaiseen syksyyn oman tallinsa ehkä kus*päisimmän otuksen kanssa. Kaiken muun saatoin vielä sulattaa, siis leirin Suomessa, mutta en sitä, että olin päättänyt lähteä matkaan Skippyn kanssa. Miten ihmeessä olin keksinytkin tällaisen idean?!
Kiroilin mielessäni ajaessani jotakin kuoppaista pikkutietä jossakin havupuiden keskellä jumalan selän takana. Alkoi jo pimetä vaikka kello ei ollut kuin viisi illalla. Tai ainakin arvelin kellon olevan täällä sen verran, en ollut aivan varma paljonko Seelannilla ja Suomella oli aikaeroa. Pysähdyin (noin seitsemännentoista kerran) eteen osuneelle bussipysäkille, kaivoin Suomen kartan esiin ja aloin paikantaa itseäni. Lopulta löysin pikkiriikkisen tien, jolla todennäköisesti olin. Enää vaivaiset kuusi kilometriä tätä serpentiinitietä. Taas päästin ilmoille koko äidinkieleni kirosanavaraston (joka ei tosin kuulemma ole yhtä kattava kuin teidän suomalaisten) ja lähdin jatkamaan hidasta etenemistä traileriyhdistelmäni kanssa. Argh, oliko tässä tiessä mitään muuta kuin kuoppia?
Kymmenisen minuuttia myöhemmin pysäytin kovaäänisen ajoneuvoni (ääntä ei pitänyt auto vaan kopissa oleva hevosenkuvatus) lohduttoman näköiseen pihaan: pieni talli, kuraa, vettä, sadetta, kuraa, kuraa, kuraa. Eikö Suomessa harrasteta pihojen kivettämistä? Voin kuules suositella.
"Juu mast bii Nina from Nuu Seeland?" joku sanoi selkäni takana. Käännähdin nopeasti, loihdin huulilleni hymyn ja tartuin ojennettuun käteen. Varsin epätavalliselta tallinpitäjältä näyttävä taffel avasi trailerin sivuoven ja ilmeisesti aikoi tervehtiä Skippyä. Skippy ei moisesta tuttavallisuudesta kuitenkaan ilahtunut, vaan päätti käyttää hampaitaan. Onneksi tallin omistajatar omasi nopeat refleksit ja hän sai pitää nenänsä. Huvittuneesti taffel naureskeli ja kehui, että minulla oli kiva hevonen. Katsoin tyyppiä silmät lautasen kokoisina. Olivatko kaikki suomalaiset yhtä hulluja?
Meni vartti saada Skippy trailerista ulos. Hienoa, lentokentällä oli mennyt puolituntia elukan lastaamiseen, joten tässähän oli selvää parannusta tapahtunut kun ulostuloon meni vain puolet siitä! Tallin ovella tamma sitten oli sitä mieltä, että sehän ei tuollaiseen pimeään luolaan tule (meillä kotona on ulkokarsinat). Pari leiriläistä työnsi Skippyä takapuolesta ja minä ja taffel vedimme edestä. Olimme sateesta läpimärkiä, kun lopulta tamma sitten loikkasi minut ja taffelin kaataen talliin. Siinä se sitten seisoi ihan tyytyväisen oloisena käytävällä ”ihanaa, täällä ei sada!”. Kirosin taas puoliääneen ja kiskoin tamman vähemmän hellin ottein sille varattuun karsinaan. Minä en takuulla ota sitä sieltä pihalle ennen kuin huomenna on ihan pakko.

Nintsu

lokakuu CAS24, päiväkirjamerkintä 23.05.2012
Olimme Skippyn ja monen muun ponimme kanssa Hiprakassa yhdeksän päiväisissä estekilpailuissa. Skippy hyppäsi joka päivä 80cm-luokassa, jossa oli 25 osallistujaa. Tamma nappasi yhdeksästä startistaan peräti neljä sijoitusta, joten ei voi olla kuin ylpeä meidän tammastamme! Skippy ei tosin käyttäytynyt erityisen hyvin ihan joka päivä... Kaava tuntui menevän niin, että jos tammalla oli hyvä päivä, saimme sijoituksen. Jos päivä oli huono, olimme yleensä viimeisiä tai lähes viimeisiä. Huonoina päivinä Skippy ei suostunt minkäänlaisen yhteistyöhön, vaan esimerkiksi 17.5 emme meinanneet päästä yhteisymmärrykseen edes oikeasta askellajista... Huoh, niin paljon kapasiteettia ja niin hankala luonne!
Nintsu

helmikuu CAS24, päiväkirjamerkintä 31.03.2012
Skippy depytoi tänään kotikilpailuissamme 60cm ja 70cm luokissa. Olimme Kiiwin kanssa aika epäileväisiä, että kannattiko varsin hankalaa tammaa parin viikon yhteiselon jälkeen jo ilmoittaa kilpailuihin, mutta totesimme kotikisojen olevan loistava mahdollisuus depyyttiin. Olin aivan totaalisen hermona ennen 60cm-luokan alkua ja meinasin jo huutaa Wilsonin paikalle ja käskeä häntä menemään perumaan osallistumisemme, mutta lopulta keräsin rohkeuden rippeeni ja ratsastin kuumana käyvän Skippyn radalle. Tuloksena puhdas rata ja luokkavoitto!! Seuraavaan luokkaan lähdin jo hieman luottavaisemmin mielin ja saimme toisen puhtaan radan ja sijoituimme neljänsiksi. Vau, tästä hevoskokoisesta ponista kuulemme vielä varmasti!
Nintsu

helmikuu CAS24, päiväkirjamerkintä 28.03.2012
Kävimme Kiiwin kanssa viikonloppureissussa Alankomaissa. Olimme oikeastaan vain katsomassa yksiä kilpailuita, eikä tarkoituksenamme ollut ostaa uusia poneja. Satuimme kuitenkin toiseksi viimeisenä matkapäivänämme kuulemaan hevoshuutokaupasta, joka järjestettäisiin juuri sopivasti seuraavana päivänä paljon ennen iltalentomme lähtöä. Minä en tietenkään voinut vastustaa kiusausta, eikä Kiiwikään ollut vastahakoinen, joten seuraavana aamuna suuntasimme Zwollen lähelle. Huutokaupassa näimme monia upeita hevosia ja poneja. Olisin voinut huutaa melkein joka toisen kopukan meille, mutta Kiiwi sai hillittyä minua ja lopulta päädyimme kolmeen ponitammaan: Mataan, Izaan ja Skippyyn. Maksoimme tammojen entisille omistajille ja aloimme sitten innoissamme järjestellä ponien kuljetusta Hollannista Seelantiin.
Nintsu