Juksulan Avoir March

YLA2, VWY-II, ERJ-III, KTK-III

© DTS sport ponies

Juksulan Avoir March eli Make
s. CAS14, 21v (s. 26.12.2009, 3v 09.08.2010)
welsh part bred -ori (50% welshverta), VH12-023-0010
tummanpunarautias sabino, 144cm, kasv. Juksula, FI
om. Moana part breds VRL-01851&VRL-09927, NZ
estepainotteinen, heA/130cm

Luonne

Make ei ole helppo poni, ei yleisesti ottaen eikä tarkemmin tarkasteltuna. Ori on huomionkipeä, temperamenttinen ja rasittavan mustasukkainen. Se suuttuu ihmisille verisesti liiallisesta komentelusta tai liian vähästä huomiosta kuin paraskin prinsessa, mutta on samalla oikea showmies, jolla on karismaa ja esiintymishaluja niin tarhassa tammoille kuin kouluradalla tuomareillekin. Mutta ehkä hankalan luonteen voi tälle oriille antaa anteeksi, kun näkee sen hyppäävän. Tämä poni nimittäin ylittää 130cm radat puhtaasti ja irtohypytyksessä jopa itseään korkeammat okseritkin.

Hoitaessa Make ei ole mukava, näin niin kuin kauniisti sanottuna. Tämän oriin kanssa on varauduttava kaikkeen. Joskus se on hurjan hellyydenkipeä ja vaatii jatkuvasti rapsutuksia ja silittelyjä. Joskus ori taas ei siedä ylimääräistä lääppimistä lainkaan, vaan naksauttaa hampaat hihaan heti hoitajan astuessa karsinaan. Puremista Make harrastaa valitettavan paljon pahalla päällä ollessaan. Eikä aina tarvitse olla edes paha päivä vaan jos oritta jokin ärsyttää (ohi kulkee toinen ori tai jotakin lihasta hieman kiristää), purkaa Make kiukkunsa ihmiseen, joka julkeaa sillä hetkellä olla lähettyvillä. Make puree myös kovaa, mistään pikku näykkäyksistä ei todellakaan ole kyse. Jos jotain hyvää Makesta on sanottava, niin mainittakoon, että ori ei potki. Ainakaan kovin usein. Kavioita puhdistaessa Make saattaa kipakasti nykäistä jalkaansa, varsinkin takajalkojaan, ja silloin kavio saattaa ihmiseen osua, mutta on aika harvinaista, että Make tahallaan tähtäisi potkujaan ihmiseen. Sitäkin on tosin tapahtunut, joten parempi olla luottamatta oriin käytöstapoihin. Suitsittaessa Make mieluusti nostaa päänsä ylös ja liimaa hampaansa yhteen. Ei ole ihan kerta tai kaksi, kun joku löytää itsensä kaivelemasta oriin hammaslomaa ties kuinka monetta minuuttia vain saadakseen kuolaimet ujutettua tämän muulin suuhun. Maken satuloiminenkaan ei ole mikään miellyttävä tapahtuma. Ori muuttuu happaksi kuin sitruuna satulan nähdessään, kääntää takapuolensa satulaa kohden ja mulkoilee sen näköisenä, että potkaisee minä hetkenä hyvänsä. Kun sitten satulan onnistuu jotenkin hivuttamaan kiukkuisen oriin selkään, alkaa show satulavyön kiristyksen välttämiseksi. Siinä on hoitajan terveys jonkin asteisessa vaarassa, sillä pahimpina päivinään Make tekee kyllä kaikkensa välttääkseen ikävän vyön kiristyksen. Taluttaessa Makea voi kuvata parhaiten sanaparilla "orimainen showmies". Tämän oriin on pakko uhitella jokaiselle vastaan tulevalle oriille ja kosiskella jokaista näkyvissä olevaa tammaa. Millään pienellä napautuksella ei Makea maanpinnalle saa kiskottua, vaan usein siihen tarvitaan avuksi kuolaimet ja kouluraippa. Makea ei todellakaan taluteta edes tarhaan ilman orikuolainta ja raippaa... Niinpä niin, elämä olisi niin paljon helpompaa, jos Make olisi ruuna!

Ratsastaessa Make osaa olla todellinen muuli. Se voi joskus jumittaa johonkin kentän nurkkaan ja kieltäytyä totaalisesti liikkumasta yhtikäs mihinkään. Toinen ääripää on sitten se, että ratsastajan kavuttua kyytiin, ori alkaa painattaa kiitopukkilaukkaa suuntaan X yrittäen kaikin voimin saada kuskinsa alas. Juu, tässä tämä meidän hieno kilpaponimme nyt on... Joskus olemme saaneet hävetä valmennuksissa silmät päästämme Maken takia! Kouluratsastukseen Makella olisi liikettä vaikka kuinka, mutta oriin ratsastettavuus on aika vaihtelevaa. Joinakin päivinä ori liikkuu kuin paraskin Matador ja tekee kaiken helposti ja ongelmattomasti. Toisena päivänä ratsastajan kaikki keskittyminen menee siihen, että saa oriin menemään edes haluttua askellajia suunnilleen siihen suuntaan mihin kuski tahtoo. Yritä siinä sitten treenata pohkeenväistöä tai vastalaukkaa! Kaikeksi onneksi Make rakastaa esiintymistä, joten koulukilpailuissa se yleensä (paino sanalla yleensä) keskittyy ratsastajansa kiusaamisen sijaan esiintymiseen. Silloin kuskin ei tarvitse kuin antaa oriille tilaa liikkua ja estää sitä pysähtymästä kosiskelemaan jotakin kentän laidalla odottelevaa tammaa. Esteratsastusta Make rakastaa. On todellinen nautinto nähdä Make hyppäämässä. Tottuneempikin silmä näkee kuinka ori hyppää koko sydämellään. Valitettavasti hyppääminenkään ei ole Maken kanssa helppoa, vaikka ori touhusta nauttii ja se sujuu siltä kuin luonnostaan. Varsinkin pienemmillä esteillä (erityisesti kotona) Make voi esittää kammoavansa koko estettä ja kieltäytyä menemästä kymmentä metriä lähemmäksi. Nurinkurista onkin, että kaikki pelottavatkin erikoisesteet ori ylittää innokkaasti, mutta täysstoppi voi sitten tulla tavallisen, helpon puomiesteen kohdalla. Onneksi Maken esiintymishalut tulevat ratsastajan avuksi tässäkin kohtaa ja kilpailuissa ori keskittyy leikkimisen sijaan itse asiaan. Esteradalla Make on ketterä, nopea ja huolellinen. Se on hieman kuuma hypättävä eikä päästä ratsastajaansa helpolla. Kuitenkin niinä hetkinä, kun ratsukko pelaa oikeasti yhteen, on meno jotakin aivan uskomattoman hienoa katsella. Tällä oriilla on loputtomasti kapasiteettia ja uskomattoman kaunis, sulava hyppytyyli. Todellinen esteponi isolla E:llä! Maastossa Make näkee usein mörköjä ja se usein koettaa kääntyä kannoillaan ja kiikuttaa ratsastajansa vauhdilla takaisin kotitallille. Tammaseurassa Make kuitenkin maastoilee mielellään kunhan se vain saa mennä ensimmäisenä.

Suku

Makella on sukua 1 polvi virtuaalimaailmassa.

Isä Avoir Mauvais Caractere oli ulkonäöltään syötävän suloinen: kiiltävän musta karva, neljä valkeaa sukkaa ja leveä läsi. Ori menestyikin hyvin näyttelyissä ja se pääsi ponikantakirjaan toisella palkinnolla, joten myös rakenne oli oriilla kohdallaan. "Atte" syntyi Ranskassa ja se myytiin Juksulaan Suomeen 2-vuotiaana. Juksulassa ori asui kuolemaansa saakka, siis 22-vuotiaaksi. Luonteeltaan Atte oli todellinen ranskalainen: se oli temperamenttinen ja tulinen, sekä omasi runsaasti karismaa. Ori rakasti esiintymistä ja oli varsin orimainen, mutta silti miellyttävä ja mukava käsitellä. Ratsastaessa Atte oli energinen ja reipas, mutta samalla herkkä ja mukavan miellyttämisenhaluinen ilman liiallista helppoutta. Esteradalla Atte oli kuin kotonaan ja se rakasti hyppäämistä, mutta myös kouluratsastus ja valjakkoajo sujuivat ponilta hyvin. Sijoituksia Attella on niin este-, koulu-, kenttä- ja lännenratsastuksesta kuin valjakkoajosta ja gymkhanastakin. Atte tuli isäksi neljä kertaa elämänsä aikana ja sen varsat ovat menestyneet hyvin este- ja koulukilpailuissa.

Isänisä Mal Faustino on rauhallinen wA-ori, joka on kantakirjattu ensimmäiselle palkinnolle. Suloinen, läsipäinen tummanruunikko ori syntyi Ranskassa eräällä hyvin tunnetulla welsh-kasvattajalla. Ori asuikin ensimmäiset viisi elinvuottaan kasvattajallaan, se ajo-opetettiin ja esiintyi hyvin paljon näyttelyissä sekä näyttelyiden ajoluokissa. Varsinaisiin valjakkoajokilpailuihin Mal Faustino ei koskaan osallistunut, vaikka olisi varmasti hyvän ajettavuutensa ansiosta pärjännytkin. 5-vuotiaana Mal Faustino myytiin Irlantiin josta eräs welshponeja Keski-Eurooppaan maahantuova poniharrastaja bongasi oriin ja osti sen asiaa sen kummemmin harkitsematta. Mal Faustino kuljetettiin takaisin Keski-Eurooppaan, Belgiaan, jossa se asusteli jonkin aikaa maahantuojan myyntitallilla ja aloitteli ratsukoulutustaan. Ori oppikin ratsun salat nopeasti ja nautti selvästi hyppäämisestä. Näyttävälle ja hyvärakenteiselle oriille löytyi sopiva ostaja ja ori vaihtoi omistajaansa muuttaen takaisin Ranskaan. Oriin uuden omistajan tytär kilpaili Mal Faustinolla esteratsastuksessa pieniä luokkia muutaman vuoden, mutta kasvoi nopeasti ulos pienestä ponista ja Mal Faustino sai taas jäädä ajoponiksi, sekä näyttelyitä kiertämään. 9-vuotiaana ori kantakirjattiin ja se siirtyi siitoskäyttöö saavuttaen hyvin suuren suosion syötävän suloisen ulkonäkönsä, hyvän luonteensa ja kompaktin rakenteensa ansiosta. Nykyään Mal Faustino on 23-vuotias, yhä terve ja kevyessä ajokäytössä. Ori ei ole enää jalostuskäytössä heikentyneen tiinehdyttämiskykynsä takia, mutta se ei yhtään hälvennä oriin saavutuksia periyttäjänä: Mal Faustinolla on yli sata jälkeläistä Ranskassa, sekä sen jälkeläisistä useita on viety muuallekin Eurooppaan. Oriilla on useita kantakirjattuja tammajälkeläisiä, sekä kymmenen kantakirjattua orijälkeläistä. Kaikilla oriin jälkeläisillä on rauhallinen luonne, sekä hyvät estelahjat. Mal Faustino voikin olla ylpeä jäkeläisistään vaikkei itse saavuttanutkaan ratsuna kummoistakaan menestystä.
Isänisäisä Libre Arbitre oli tulinen ja temperamenttinen mountainori, sen temperamentti oli vaikeasti hallittavissa ja musta ori ei saanut suurta suosiota tammanomistajien keskuudessa upeasta rakenteestaan ja liikkeistään huolimatta. Libre Arbitrea ei koskaan ratsastettu. Ori opetettiin kyllä ajoon, mutta se tuli nopeasti kuuluisaksi tallityttöjen keskuudessa huonosta ajettavuudestaan: ori nimittäin ryösti päättömään pukkilaukkaan aina kun niin päätti tehdä ja useimmiten jatkoi pullaamistaan niin kauan kunnes aisat katkesivat tai ohjastaja tippui kärryiltä. Libre Arbitre kantakirjattiin ykköspalkinnolle. Upea, karismaattinen ori hurmasi tuomarit täysin ja he melkein kilvan nostivat pisteitään! Lisäksi ori saavutti useita näyttelyvoittoja. Ori sai 21 jälkeläistä, jossa uskomattomat 9 jalostukseen hyväksyttyä oritta! Libre Arbitre lopetettiin 17-vuotiaana, kun ori eräällä ajoreissulla jälleen ryösti ja hajotti kärryjensä aisat niin että aisan pää repäisi suuren haavan oriin takaosan lihakseen. Vamma ei olisi ollut kuolettava, mutta oriin omistaja (joka oli myös hankalan oriin kasvattaja) ei enää jaksanut oriin räiskähtelevää temperamenttia ja pääsi näin eroon oriista ilman sen kummempia omatunnontuskia.
Isänisäemä Etre en retard oli ratsastuskoulun tuntiponi, joka saavutti hyvin suuren suosion suloisen ulkomuotonsa, helpon ratsastettavuutensa ja loputtoman ihanan luonteensa ansiosta. Tamma syntyi Ranskassa, ratsastuskoululla. "Ette" päätyi ammattilaisratsuttajan hyvin kokeneen tyttären koulutettavaksi ja kaksi vuotta koulutuksessa oltuaan tamma kulki moitteettomasti helppo A'ta ja hyppäsikin puhtaasti ratana 80cm! 6-vuotias Ette aloitti uransa tuntiponina ja aina niin seurallinen ja paljoon huomioon tottunut tamma nautti tuntiponin tehtävistä. Joka ikinen vuosi, tammalla osallistui ainakin yksi ratsastaja Ranskan tuntiratsastajien mestaruuksien poniluokkaan ja hyvin usein tamma pääsikin myös palkintojen jakoon. Vuodet kuluivat, tamma teki ammattiansa ja vanheni. 19-vuotiaana Ettellä todettiin kulumia etujaloissa raskaan tuntityön aiheuttamana, joten se siirrettiin pariksi vuodeksi vain aloittelijoiden ratsuksi. Muutaman vuoden kuluttua tamma alkoi ontua, eikä enää kestänyt ratsastusta. Ette oli kuitenkin muuten terve ja jos sillä ei ratsastettu, ei se ontunutkaan. Ette pääsi kantakirjaan kakkospalkinnolla ja eräs tuomaristossa ollut welshponikasvattaja kiinnostui tammasta, teki ostotarjouksen ja sai Etten omakseen. Ette päätyi kuuluisan welshponikasvattajan hoteisiin ja sai ryhtyä siitostammaksi. Ette ehtikin saamaan 5 jälkeläistä, kunnes kuoli 26-vuotiaana vanhuuteen.

Isänemä Silwerhood's Ninitra on vilkas tamma, joka syntyi Iso-Britanniassa puolivillissä welshponilaumassa. Tamman kasvattaja tahtoi kasvattaa omien sanojensa mukaan alkuperäisiä, kestäviä ja Iso-Britannian luontoon sopivia welshponeja eikä siksi antanut painoa näyttelypalkinnoille tai kilpailutuloksille. Ninitraa ensimmäinen talvi koettelikin kovasti, mutta se oli edelleen hengissä seuraavana keväänä - tosin laihana ja varsin rujonnäköisenä. Sinä keväänä päätti tamman kasvattaja myydä muutaman varsan ja Ninitra joutui myyntilistalle. Tamman suku ei ollut kovinkaan kummoinen, tamma oli yksivuotiaana laiha ja ruma, eikä se liikkunut kovinkaan kauniisti huterilla jaloillaan. Silti Ninitra saatiin myytyä - todella pilkkahintaan, ja se matkusti Irlantiin. Tamma päätyi erään yksityisomistajan huostaan. Vuodet kuluivat, puolivillistä tammavarsasta kasvoi varsin nätti, hyvin kesy tamma. 5-vuotiaana kimoa tammaa ei voinut enää tunnistaa samaksi hevoseksi joka oli luomukasvattajan luota neljä vuotta sitten lähtenyt! Ninitra oli ratsukoulutettu ja se toimi omistajansa tyttären ja pojan ratsuna ja osallistui silloin tällöin läheisen ponikerhon pikkukisoihin sekä koulu- että esteratsastuksessa, sekä hubertusratsastuksiin. Perhe päätti muuttaa Ranskaan työn perässä. Ninitrasta oli muodostunut niin rakas koko perheen lellikki ettei sitä myyty vaan tamma kuljetettiin perheen mukana Ranskan maaperälle. Muutaman vuoden Ranskassa oltuaan kasvoivat perheen lapset pikkutammasta pois ja Ninitra annettiin ylläpitoon eräälle ratsastuskoululle. Tamma toimikin yli kymmenen vuotta ratsastuskoulun tuntiponina. Ninitra ei ollut kovinkaan suosittu vilkkaan luonteensa takia, mutta se oli silti varsin helppo hoitaa ja ratsastaa ja sopi useimmille ratsastajille. 18-vuotiaana tamma siirtyi takaisin omistajilleen jotka kantakirjasivat sen kakkospalkinnolle. Ninitra liisattiin eräälle Nintsun tuntemalle welshponikasvattajalle, rouva Avoirille jonka luona Ninitra vielä tänäkin päivänä 20-vuoden iässä hoitaa varsojaan.
Isänemäisä Vedregryf Nigor on jo vanha herra, joka asuu edelleen Iso-Britanniassa puolivillejä welshponeja kasvattavan kasvattajan luona laumassa astuen tammoja vapaana. Vedregryf Nigor syntyi pieneen siittolaan jossa kasvatettiin new foresteja, kuitenkin joukossa oli yksi welshmountaintamma joka sitten putkautti maailmaan Vedregryf Nigorin. Nigor sai jäädä talliin ja ori kiersikin mukavasti menestyen näyttelyissä ja 5-vuotiaana se kantakirjattiin kakkospalkinnolle. Nigor koulutettiin viisi vuotiaana ratsuksi ja kasvattajansa tytär kilpaili pienellä oriilla jonkin verran seurakilpailuissa sekä koulua että esteitä, osallistuipa parivaljakko muutamiin ponilaukkakilpailuihin ja puolisen vuotta he kuuluivat myös läheisen ponikerhon gymkhana joukkueeseen! Tyttä kasvoi kuitenkin reilussa vuodessa liian isoksi pienelle Nigorille ja ratsastajan puutteen takia ori myytiin luomukasvattajalle, jossa se asuu vielä nykyäänkin. Nigor on nyt 20-vuotias, laihassa ja heikossa kunnossa, joten se ei enää selviä montaa talvea.
Isänemäemä Silwerhood's Crodnelsia syntyi welshponeja puolivilleissä laumoissa kasvattavalle kasvattajalle. Tamman kasvattaja tahtoi kasvattaa alkuperäisiä, kestäviä ja Iso-Britannian luontoon soveltuvia poneja, eikä siksi antanut painoa näyttelytuloksille tai kilpailumenestykselle. Koska hevosia ei lisäruokittu edes talvisin, oli ensimmäinen talvi aina hyvin rankka varsoille. Crodnelsian emä oli kuitenkin vanha ja viisas tamma, joka opetti Crodnelsian etsimään taitavasti ruokaa ja tammavarsa selvisikin aika vähällä laihtumisella ensimmäisen talvensa. Crodnelsia varsoi ensimmäisen kerran jo kolmevuotiaana ja sen jälkeen tamma putkauttikin varsan jokaikinen vuosi aina kymmenen vuotiaaksi saakka. 10-vuotias, hyvin pienikokoinen tamma säikähti muun lauman mukana laitumelle karannutta, suurta paimenkoiraa ja pakokauhun vallassa tamma juoksi louhikon läpi, katkaisten jalkansa. Crodnelsian omistaja sattui onneksi juuri olemaan lähiställä ja päästi tamman tuskistaan. Crodnelsia ei koskaan ollut poistunut laitumeltaan, sillä ei koskaan ratsastettu tai ajettu, eikä sitä koskaan palkittu näyttelyissä. Silti tamman jälkeläiset osoittautuivat erinomaisiksi käyttöponeiksi, vilkkaiksi mutta kilteiksi. Crodenelsian kaikki 7 jälkeläistä oli myyty pois kasvattajaltaan, kaikki kantakirjattiin ja kaikki koulutettiin ajoon ja/tai ratsastukseen.

Emä Marcella oli koko tallin kauhu. Tamma oli luonteeltaan hankala, oikukas, tammamainen, herkkä, kuuma... Negatiivissävytteistä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tamma todellakin oli ansainnut lempinimensä "Hirmu". Musta kaunotar tuotiin Suomeen team Ryckin toimesta 5-vuotiaana, jolloin se ostettiin takaisin Saksaan Light Dragon -nimiselle tallille. Light Dragon oli suuri kilpatalli, jossa tamma ei viihtynyt lainkaan, vaan muuttui levottomaksi ja alkoi käyttäytyä karsinassa entistä hankalemmin. Niinpä Hirmu siirrettiin Saksasta saman omistajan pienemmälle tallille Suomeen. Juksula oli hieman pienempi ja hevosia oli vähemmän, joten Hirmu sai enemmän huomiota ja vuosien mittaan tamman luonnekin hieman tasoittui. Marcella eli 22-vuotiaaksi ja se ehti saada viisi varsaa. Sen varsat ovat menestyneet erinomaisesti esteratsastuksessa ja muutamalla on myös runsaasti sijoituksia kouluratsastuksesta. Hirmulla itsellään oli sijoituksia niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksestakin. Lisäksi tamma löytyy kantakirjasta kolmospalkinnolla ja se on palkittu yleislaatuarvostelussa ja kahdessa eri estehevosten laatuarvosteluissa.

Emänisä Marabon Larw oli pikimusta, ryhdikäs ja temperamenttinen mecklenburgori, joka kilpaili esteratsastuksen parissa. Ori hyppäsi 140cm ja 150cm ratoja, mutta olisi todennäköisesti selvinnyt 160cm radoistakin. Jostain tuntemattomasti syystä Marabon Larw'ia ei viety esteratsastuksessa kykyjensä rajoille vaan se sai kahmia voittoja ja hyviä sijoituksia pienemmistä korkeuksista hypäten kuitenkin kotiharjoituksissa 160cm ylittäen joskus 170cm esteen siinä sivussa. Marabon Larw'lla oli myös laadukas ravi ja laukka, mutta sen käynnissä oli paljon puutteita. Oikukkaasta luonteestaan tunnetuksi tullut ori ei malttanut koskaan kävellä rentona ja oli muutenkin hyvin malttamaton luonteeltaan. Marabon Larw lopetti estehevosenuransa 15-vuotiaana reväytettyään takareitensä lihaksen. Tämän jälkeen ori kantakirjattiin, eikä täyttänyt odotuksia: hyvin menestynyt ori sai vain II-palkinnon ylittäen juuri ja juuri hyväksymiseen vaaditut pisteet. Huonohkon kantakirjaustuloksensa ja hankalahkon luonteensa takia Marabon Larw sai varsin vähän morsiamia. Lisäksi ori osoittautui varsin huonoksi tiinehdyttäjäksi ja suurinosa sen astumista tammoista jäi tyhjiksi. Marabon Larw lopetettiin 18-vuotiaana kun omistajalla ei enää ollut varaa pitää sitä eikä tahtonut myydä oriansa kiertoon.
Emänisäisä Attor oli ranskalaissukuinen, tummanruunikko jättiläinen, joka tunnettiin ei vain suuresta koostaan vaan mahdottoman näyttävästä ravistaan! Ori kilpaili esteratsastuksen 150cm ja 160cm luokkia, mutta eniten katseita se keräsi verryttelyssä alku- ja loppuraveja ravatessaan. Ori kantakirjattiin jo nuoruusvuosinaan kakkospalkinnolle, jääden harmillisen yhden pisteen päähän ykköspalkinnosta. Attor ei kuitenkaan ollut kilpaurallaan lainkaan siitoskäytössä. Attor teki hienon uran esteratsastuksen parissa, voittaen useita arvokilpailuja ja kahmien sijoituksia enemmän kuin tarpeeksi. Kun ori 16-vuotiaana päätettiin jättää siitokseen sai se ensimmäisenä astutuskautenaan suuren suosion astuen jopa 37 tammaa yhden kesän aikana! Seuraavina vuosina suosio kuitenkin laski roimasti - täysin syyttä, sillä oriin jälkeläiset olivat kapasiteetikkaita, suuria ja hyvärakenteisia. 18-vuotiasta Attoria uhkasi jo ruunaus kun astutuksista kertyvät rahat alkoivat mennä jo miinukselle. Oriin omistajan tuttava kuitenkin muisti oriin hienon ravin ja kehoitti että Attoria alettaisiin mainostamaan kouluoriina! Kierrettyään talven aikana muutamissa koulukilpailuissa mainostettiin oritta keväällä kouluoriina, jolla oli vahva takaosa ja erinomainen ravi. Oriin suosio nousi ja Attor sai pitää oriutensa kuolemaansa saakka. Attor kuoli 21-vuotiaana todennäköisesti sydänkohtaukseen.
Emänisäemä Celbes oli pieni, mutta kovaluonteinen musta täysveritamma, joka aiheutti monelle ammattiratsastajallekin päänvaivaa. Se kilpaili jonkin verran laukkakilpailuissa Iso-Britaniassa pitkillä matkoilla keräten ihan kohtuullisen voittosumman. Celbes laittoi kuitenkin jockeynsa koville ja useimmat jockeyt kieltäytyivät ratsastamasta tammalla joka melkein puolissa starteistaan yritti paiskata ratsastajansa ketoon tai kieltäytyi lähtemästä lähtökarsinastaan. Arvata saattaa ettei sellaista omistajatkaan kauhean kauaa katselleet ja Celbes kiersikin muutaman laukkauravuotensa aikana usealla omistajalla ympäri Iso-Britaniaa. Vihdoinkin eräs omistaja keksi kokeilla risuestelaukkakilpailuja. Celbesin oikea ammatti läytyi! Tammaan syttyi himo juosta ja hypätä. Siitä tuli innokas juoksija, eikä se enää yrittänytkään jäädä lähtökarsinaan tai pukitella ratsastajaansa alas. Nyt oli ongelmana ettei tamma olisi tahtonut lopettaa juoksuansa! Celbes kahmi helpommista starteista voittoja ja rahaa, mutta vaikeammissa kilpailuissa tamma ei pärjännyt - se oli liian pieni. Kun Celbes sai kilpailukiellon helppoihin lähtöihin menestyen niissä niin hyvin, oli taas ammatin vaihto kohdalla. Celbes vaihtoi taas muutamia kertoja omistajaa kunnes se päätyi eräästä huutokaupasta esteratsastajalle. Tamma siirtyi hyppäämään rataesteitä ja taas oli ammatinvalinta ollut oikea. Aluksi tosin oli ongelmia liian vauhdin ja huonohkon tasapainon kanssa, mutta vuosien mittaan Celbes kehittyi päästen jopa 130cm-radoille pienestä koostaan huolimatta! Kuitenkin 14-vuotiaana alkoivat tamman nivelet oireilemaan rankan elämän takia ja se myytiin siitostammaksi. Aluksi tammaa astutettiin täysverioreilla laukkaajien aikaansaamiseksi. Varsat olivat kuitenkin emänsä tavoin hiukan turhan pieniä ja kovapäisiä toimien kuitenkin ihan kohtuullisina risuestelaukkahevosina. Kolmen keskinkertaisen varsan jälkeen alettiin Celbesiä astuttamaan este- ja kouluhevosoreilla, isoilla puoliverisillä. Varsat olivat suurempia, parempi liikkeisempiä ja kapasiteekkaampia ja monet Celbesin varsoista hyppäsivät tai menivät koulua ihan kansallisellakin tasolla, muutama ylsi jopa kansainväliselle tasolle! Celbes lopetettiin pahojen kulumien takia 20-vuotiaana.

Emänemä Melinda II on ainoan tyttärensä tavoin tavattoman kaunis musta kaunotar. Mutta myös luonne on samanlainen, jopa ehkä piirunverran tuittupäisempi ja hankalampi mikäli se vain on mahdollista. Melinda on aika pieni, täysverisukuinen ja ehdottomasti estepainotteinen. Kouluratsastukseen eivät tamman liikkeet eivätkä hermot riittäneet. Melinda hyppäsi pääasiassa 130cm kansallisia esteratoja, hommasi itselleen ison kasan hylkäyksiä kieltojen ja tottelemattomuuksien takia. Se ei ollut mitenkään epätavallista, että tamma vain päätti ettei sitä huvittanut, löi jarrut ratatempoisesta laukasta pohjaan ja muutaman pukkihypyn saattelemana teki täyskäännöksen portille. Joskus taas Melinda hyppäsi kuin unelma. Kerran eräs sveitsiläinen reportteri kuvasi estevoittajaratsukosta (Martha Huffer ja Melinda II) kertovassa jutussaan Melindaa "rasvatuksi mustaksi pantteriksi, jolla on diivan luonne ja estemaailmanmestarin kapasiteetti". Melinda syntyi siis Saksassa, mutta se myytiin jo varhaisessa vaiheessa Martha Hufferin aviomiehelle esteratsuksi. Melindahan jäi kuitenkin liian pieneksi ja kapeaksi Dietrich Hufferille ja mies antoi oikukkaan tamman vaimolleen, jolle Melinda oli sopivan kokoinen. Melinda hyppäsi suurimman osan urastaan Marthan ratsastamana, mutta Melindan ollessa 13-vuotias (ja oltuaan 9 vuotta Huffereilla) Martha myi tammansa ja osti itselleen nuoremman (ja helpomman) estelupauksen tilalle. Melinda päätyi onnekseen eräälle ammattiratsastajalle, joka otti Melindan varahevosekseen. Sattuipa niin mukavasti että juuri Saksan estemestaruuksien karsintojen alla Melindan omistajan ykköshevonen loukkaantui ja ratsastajan oli hypättävä karsintaluokka (145cm) Melindalla joka oli vain kilpailuharjoituksissa hypännyt sen suuruista. Onneksi sille sattui olemaan juuri sinä päivänä hyvä päivä ja esteratsastaja sai kvaalit Saksan mestaruuksiin! Esteratsastajan ykköshevonen kyllä toipui sopivasti Saksan mestaruuksiin mutta esteratsastajalla todennäköisesti viirasi päässä, sillä hän ilmoitti hyppäävänsä 150cm-mestaruusradan Melindalla, tammalla jonka mielialat vaihtelivat nopeammin ja arvaamattomammin kuin vuoristorata! Kuten arvata saattoi, Melindalle ei sattunut hyvää päivää mestaruuskilpailuihin ja ratsukko hylättiin heti ensimmäiselle esteelle... Esteratsastaja tietenkin kimmastui ja Melinda myytiin pilkkahintaan eräälle pariskunnalle. Pariskunta Hofferman treenasi Melindaa jonkin verran ja rouva Hofferman hyppäsi sillä muutaman pikkuluokan, mutta oikukas tamma ei oikein sopinut rouvalle ja kilpaileminen jäi. Tamman kaunis ulkomuoto oli kuitenkin hurmannut Hoffermanit niin kovasti että he eivät tahtoneet myydä mustaa kaunotarta. Melinda astutettiin ja useiden vuosien yritysten jälkeen se vihdoin tuli kantavaksi. 17-vuotias Melinda varsoi ainoan varsansa Marcellan. Nykyisin Melindaa ei enää edes ratsasteta ja nyt vanhemmiten (19-vuotta) se on tasoittunut kummasti. Melinda viettää rauhallisia eläkepäiviä Hoffermanien holsteinkilparuunan seurana.
Emänemäisä Marcos oli upea, musta, suurilihaksinen ja ryhdikäs täysveriori joka oli luonteeltaan hankala ja levoton, mutta suorituskyvyltään ehdottoman ykkönen! Marcos aloitti kilpailu-uransa synnyinmaassaan Iso-Britanniassa, mutta nopeasti huomattiin ettei hyvin ratsutyyppisestä oriista ollut laukkaratsuksi. Marcos myytiin muutaman väliostajan kautta Saksaan jossa se päätyi kenttäratsastajan ratsuksi. Marcos osoittautuikin erinomaiseksi kenttähevoseksi, se eteni nopeasti laukkataustansa ansiosta maastoesteradalla, hyppäsi ketterästi ja tarkasti rataesteet ja kulki kouluakin ihan mallikkaasti silloin kun ei ollut liian kiihdyksissään. Marcos nousi kansalliselle tasolle yhdessä kilpailukaudessa ja usein sijoittui erinomaisesti hankalasta luonteestaan huolimatta. Kun ori voitti ratsastajansa kanssa Saksan mestaruuden vain 8-vuotiaana se kutsuttiin EM-kilpailuihin. Marcos sai valitettavasti mahahaavan juuri ennen EM-kilpailuita ja joutui jäämään niistä pois. Kuitenkin toivuttuaan ori jatkoi menestyksekästä kilpauraansa ja pääsi parin vuoden kuluttua jälleen EM-kilpailuihin ja sai upeasti pronssia! Marcos aloitti kansainvälisen kenttäuransa ja menestyi hyvin. Välillä ori toimi erinomaisesti, joskus se taas kiihtyi ja hermostui liikaa ja jäi puolen välin huonommalle puolelle. Marcos aloitti viimeisen kilpakautensa 15-vuotiaana. Se menestyi tasaisen hyvin kansainvälisissä kilpailuissa ja sen palkintokaapista puuttui vain MM-mitali. MM-kilpailut lähestyivät ja ori oli huippukunnossa. Marcos osallistui suunnitellusti MM-kilpailuihin, suoritti radat paremmin kuin koskaan ja päätti menestyksekkään kilpauransa voittaen MM-kultaa kenttäratsastuksesta! Marcosin omistaja ja ratsastaja myi oriinsa siitoskäyttöön eräälle kasvattajalle. Marcos pääsi kantakirjaan kakkospalkinnolla ja se sai aloittaa siitosuransa. Marcosin uusi omistaja tarjosi orittansa kaikille, piti astutusmaksun sopivan kalliina kuten hyvällä oriilla kuuluikin ja Marcos siittikin satoja jälkeläisiä. Marcos siirsi hyvin suorituskykyään ja jalouttaan jälkeläisiinsä, mutta valitettavasti oriin hankala luonne, josta oriin pitäjä ei ollut koskaan maininnutkaan, periytyi useille varsoille. 20-vuotiaana Marcosin luona vieraili vain jonkin verran tammoja ja parissa vuodessa Marcos vedettiin pois jalostuksesta "jottei se yleistyisi liikaa puoliveristen suvussa". Todellinen syy oli Marcosin suosion raju romahdus kun oriin hankala ja oikukas luonne paljastui. Marcos lopetettiin vielä samana vuonna, 22-vuotiaana vanhuuteen.
Emänemäemä Kittiwa oli tulinen ja kaunis musta tamma joka antoi haastetta ratsastajilleen. Kittiwa oli erinomaisesta suvusta, mutta kun sitä yritettiin ennen kilpauraa astuttaa useaan otteeseen ei tamma vain tullut kantavaksi. Kittiwa aloitti nuorten hevosten luokissa (100cm ja 110cm) 5-vuotiaana ja menestyikin ihan mukavasti. Se oli kuitenkin hyvin hankala ja itsepäinen esteradalla, joskus se kieltäytyi aivan syyttä ja joskus tamma taas vain lähti eri suuntaan täyttä laukkaa kuin mihin ratsastaja oli sitä kääntämässä. Kittiwa kuitenkin siis menestyi hyvin, sillä sillä oli paljon kapasiteettia ja erinomainen hyppytyyli, joten pikkuhiljaa se siirtyi aina vain korkeampiin ja korkeampiin luokkiin. Kittiwa joutui joka talvi parin kuukauden hermolomalle jatkuvien mahahaavojen takia, mutta aina kisakauden alkaessa tamma oli jälleen radalla. Kittiwasta tuntui iän myötä tulevan aina vain hankalampi ja oikukkaampi. Tamma hyppäsi silti jo 150cm-luokkia, osallistui useita kertoja Saksan estemestaruuksiin ja muutaman kerran se sijoittuikin mitaleille. Kittiwa oli hyvä, ei vain hyvä, vaan poikkeuksellinen. Kittiwa kuitenkin päätettiin kolmannen mestaruudensa jälkeen astuttaa, jos vaikka nyt tärppäisi. Tamma astutettiin täysverioriilla, jonka luonteesta ei ollut varmuutta mutta suorituskyky oli aivan omaa luokkaansa. Ihme ja kumma, Kittiwa tuli kantavaksi ja varsoi ongelmitta mustan kaunottaren. Kittiwa alkoi tiineysaikanaan kärsiä jatkuvista ähkyistä. Syyksi epäiltiin milloin mahahaavaa, milloin häiriintynyttä hormonitoimintaa. Vuodet kuluivat ja Kittiwaa yritettiin saada uudelleen kantavaksi, mutta turhaan. Jatkuvat ähkyt nielivät hirveästi rahaa, kunnes Kittiwa lopetettiin erään erittäin pahan ähkyn seurauksena 18-vuotiaana. Ruumiinavauksessa todettiin, että Kittiwalla oli suuri kasvain mahalaukun suolenpuoleisella suuaukolla, joka ei näkynyt mahatähystyksessä (joita tammalle oli mahahaavojen takia tehty useita). Kasvain oli todennäköisesti syntynyt jo tamman nuoruusvuosina ja kasvanut vuosien myötä aina vain isommaksi. Kittiwan sukulinja jäi vain yhden varsan varaan, sillä Kittiwan sisaruksista ei yksikään ole saanut jälkeläisiä.

Jälkeläiset
CAS25, o. Full of Arrogance MPB, e. Violan Jolie
CAS26, o. Moonmonster MPB, e. LD Moonbeam
CAS32, o. Valentinus MPB, e. Zeph Fiona
CAS35, t. Born to be Wild MPB, e. April Babe Borned April Luxus

Kilpailut

Päiväkirja & valmennukset