Etusivu Esittely Asukkaat Moana part breds

Undulaatit

VIRTUAALIELÄIN || A SIM-GAME ANIMAL

Nintsun undulaattivillitys alkoi, kun viimeinen frettimme, 13-vuotias Nuppu, löytyi kuolleena syyskuussa 2016. Koska uusia frettejä ei haluttu hankkia, piti niiden tilalle keksiä jotakin (tietenkin, koska eläinhullu omistajatar!). Jotakin mahdollisimman ei-ponimaista. Jotakin, jonka luokse tulla kun poneista on saanut tarpeekseen ja koiralaumakin vähän ärsyttää. Jotakin erilaista mitä ei vielä ollut tiluksilla ollut. Aina kannattaa kysyä henkilökunnalta ja sieltähän sitä vastauksia sitten löytyikin. Eräs tallityöntekijä ehdotti undulaatteja ja sillä tiellä sitä ollaan edelleen.

Undulaatit elävät luonnonvaraisina Uuden-Seelannin "naapuri"saarella Australiassa ollen Australian yleisin papukaijalaji. Linnut etsivät savannialueilla ruokaa yli tuhannen yksilön parvissa, lentäen useita kymmeniä kilometrejä päivässä ruoan perässä. Undulaattien pääasiallista ravintoa ovat eri ruohokasvien siemenet sekä hedelmät. Pesintäaikaan naaraat voivat syödä myös pieniä hyönteisiä lisävalkuaisen tarpeessa. Undulaatit pesivät aina kun ruokaa on riittävästi eivätkä ne ole yksiavioisia. Luonnossa elävien lintujen keski-ikä on melko alhainen, 5-8 vuotta, mutta lemmikkilintu voi hyvässä hoidossa elää jopa 15-vuotiaaksi.

Undulaatit olivat Moanan ensimmäiset linnut. Alunperin undulaattimme asuivat Rantatalossa mutta Moana farmin perustamisen jälkeen ne siirrettiin Farmitaloon omaan huoneeseen. Tilaa parvella siis riitää, sillä noin 9 neliömetrin sisähäkin lisäksi linnuilla on päivisin vapaa pääsy ikkunan kautta saman kokoiseen ulkohäkkiin. Sisähäkin sisustuksessa on keskitytty sopiviin istumaoksiin, ruokailu-, vesi- ja kylpypaikkoihin ja pesimispesiin, kun taas ulkohäkissä on enemmän lentotilaa ja -korkeutta. Undulaatit ruokitaan lajinmukaisella siemensekoituksella, jota täydennetään tuoreilla hedelmillä. Lintumme saavat toteuttaa luonnollista parvikäyttäytymistään sekaparvessa ja myös mahdolliset undulaatinpoikaset otetaan ilolla vastaan. Tarvittaessa liian usein munineet naaraat otetaan erilleen lepäämään mutta pääasiassa parvemme saa elää kuten parhaaksi katsoo. Sisäsiitoksen välttämiseksi poikueiden poikasille etsitään yleensä uudet kodit muualta.

Rumba

© submeioculus, lisenssi
s. 29.08.2014
australian undulaatti koiras

Lemmikkinä Rumba ei ole sieltä mukavimmasta päästä, sillä lintu ei ole lainkaan kiinnostunut ihmisen seurasta. Rumba on kyllä kesy eikä se hermostu kiinnipidosta tai ihmisen läsnäolosta mutta vapaaehtoisesti ei koiras ota kontaktia kaksijalkaisiin hoitajiinsa. Parvenjäsenenä Rumba on kuitenkin aktiivinen ja leikkisä, joten sen touhuja on mukava seurata.

Bumba

© cuatrok77, lisenssi
s. 01.09.2015
australian undulaatti koiras

Bumba on supersosiaalinen ja utelias lintu. Se ei vierasta ihmisiä ja on täysin lahjottavissa kädestä tarjotuilla herkuilla hyväksymään uudetkin ihmiset nopeasti. Suorastaan täydellinen lemmikkilintu! Kuin kirsikkana kakun päälle, on Bumba erittäin innokas oppimaan sekä yksittäisiä sanoja (kuten oman nimensä!) kuin temppujakin.

Zumba

© cuatrok77, lisenssi
s. 08.09.2015
australian undulaatti koiras

Vauhdikas ja utelias Zumba on oikea katseenvangitsija upean sinisellä värityksellään. Vieraita ihmisiä Zumba hieman arastelee, mutta tuttujen käsille lintu tulee mielellään kerjäämään herkkuja.

Kyyhky

© Jamie Sanford, lisenssi
s. 10.09.2016
australian undulaatti naaras
Kielon emo

Kuvankaunis Kyyhky on perinteinen undulaatti: utelias, vilkas ja leikkisä. Ihmisistä naaras ei kuitenkaan ole järin kiinnostunut, vaikka ruoan perässä kyllä lennähtää kädelle, mutta toisten lintujen seurassa neito viihtyy erinomaisesti.

Jade

© Max Exter, lisenssi
s. 20.09.2016
australian undulaatti naaras

Jade on undulaateistamme ehkä rohkein. Se lentää muitta mutkitta ihmisen kädelle tai olkapäälle (tai joskus päälaellekin) kerjäämään herkkuja ja silittelyitä. Vieraat ihmiset tapaavat parvestamme todennäköisesti aina ensimmäisenä Jaden, sillä arkuutta ei tässä linnussa ole tippaakaan.

Kielo

© infiniteciel, lisenssi
s. 10.12.2016
australian undulaatti naaras
omakasvatti, Kyyhkyn tytär

Kielo on ensimmäisen onnistuneen undulaattipoikueemme ainoa kotiin jätetty poikanen. Kauniista Kielosta onkin tullut ehdoton suosikkini. Tunne on ilmeisesti molemmin puoleinen, sillä Kielo lennähtää aina tutun emäntänsä luokse tämän nähdessään! Vieraisiin Kielo suhtautuu hieman pidättäytyväisemmin mutta herkkujen avulla sen saa kyllä houkuteltua tuntemattomankin ihmisen luokse.

Kiwi

© garden beth, lisenssi
s. 18.10.2014
australian undulaatti naaras

Vilkas, utelias ja leikkisä Kiwi on ihan perusundulaatti. Se lennähtelee milloin minnekin ja saattaapi istahtaakin ihmisen tarjoamille ulokkeille (vaikkapa nenän päällekin) ilman ujostelua. Kiva lintu!

Mango

© e_monk, lisenssi
s. 24.10.2014
australian undulaatti naaras

Mango on ehkä ahnein lintu mitä maa päällään kantaa! Oppivaisena ja aktiivisena lintuna Mango onkin oppinut monenlaisia temppuja ja jopa muutamia sanoja. Ruoan avulla tämän naaraan saa tekemään oikeastaan mitä vain.

Spike

© Berit Watkin, lisenssi
s. 14.03.2017
australian undulaatti koiras

Mielettömän upea Spike tietää itsekin olevansa melkoinen komistus. Koiras lennähtää aina paraatipaikalle "yleisön" saapuessa näköpiiriin. Kädellekin Spiken saa houkuteltua pienellä kärsivällisyydellä ja kevyestä silittelystä koiras tuntuu pitävän kovasti.


Päiväkirja

Tätä päiväkirjaa ei enää päivitetä. Undulaattien kuulumisia voi lukea farmin eläinten yhteisestä päiväkirjast Asukkaat-sivulta.

tammikuu CAS46, päiväkirjamerkintä 14.04.2017
Kahdeksan undulaatin parvemme kasvoi tänään yhdellä uudella tulokkaalla, kun törmäsin lemmikkieläinkaupassa käydessäni huikean upean värityksen omaavaan Spikeen! Nelikuinen koiras vaihtoikin siltä seisomalta omistajaa ja nyt naaraspainotteinen parvemme sai kauan kaivatun koirasvahvistuksen. Silmä oikein lepää Spikea katsellessa! Toivattavasti undu-tyttömme tykkäävät Spikesta yhtä paljon kuin minä!
Nintsu

lokakuu CAS44, päiväkirjamerkintä 28.12.2016
Ensimmäisestä kahden poikasen poikueesta jätettiin kotiin vain naaras. Koiras lähti tutun lemmikkieläinkauppiaamme kautta uuteen kotiin. Parvemme saa lisääntyä vapaasti, joten toisilleen sukua olevia lintuja ei oikein voi hamstrata, jotta parvi pysyy terveenä ja elinvoimaisena. Kuuden lintumme parvi saikin tänään ulkopuolista täydennystä, kun tuttavani halusi luopua kahdesta undulaattinaaraastaan. Tervetuloa parveen Kiwi ja Mango!
Nintsu

heinäkuu CAS44, päiväkirjamerkintä 10.12.2016
Parvenlisäystä! Pieni parvemme on jo parit munakokoelmat tehnyt, mutta toistaiseksi munista ei ole kuoriutunut eläviä poikasia. Se on kuulemma normaalia, sillä nuoret naaraat eivät välttämättä ymmärrä pitää munia riittävän lämpiminä. Tällä kertaa kahdesta munasta kuitenkin paljastui kaksi elävää poikasta! Emona hääräilee selvästi Kyyhky mutta isäksi sopii kuka tahansa meidän pojista. Kunhan poikaset kasvavat, päätämme mitä niille tehdään.
Nintsu

lokakuu CAS43, päiväkirjamerkintä 03.10.2016
Undulaattiparvemme kasvoi kahdella neitokaisella kun kuvankaunis Kyyhky ja upean vihreä Jade saapuivat taloon. Naarasundulaatteja on näemmä hankalasti saatavilla niin kasvattajien kautta kuin eläinkaupoistakin, joten ainakin toistaiseksi kolme koirastamme joutuvat tyytymään kahteen naaraaseen. Olkaahan kiltisti pojat!
Nintsu

elokuu CAS43, päiväkirjamerkintä 20.09.2016
Frettien aika meillä on toistaiseksi ohi, nyt alkaa lintujen aika! Hain tänään kolme koirasundulaattia Whangarein lemmikkieläinkaupasta. Tuttu eläinkaupan pitäjäni oli kasannut pyynnöstäni kolmen koiraan undulaattiparven valmiiksi sekä totuttanut linnut toisiinsa ja ihmisiin, jotta voisin aloittaa lintuharrastukseni mahdollisimman helposti. Tervetuloa uuteen kotiin Zumba, Rumba ja Bumba!
Nintsu





Ulkoasun © Assi, kuvat © Roy Freytag (CC BY-NC-SA 2.0) ja Blvck Willy Wilson (CC0 1.0)
Huomioithan, että tämä on VIRTUAALIMAATILA