Cabernet Sauvignon MPB

ERJ-I, VWY-II

© Gestüt Steendiek

Cabernet Sauvignon MPB eli Kapo
s. CAS37, 27v* (s. 01.04.2015, 3v 01.04.2015)
welsh part bred -ori (53,125% welsh, NWR-kelp.), VH15-023-0071
cremello, 147cm, kasv. Moana part breds, NZ
om. Moana part breds Nintsu VRL-01851, NZ
estepainotteinen, heA/130cm, CIC2
* ikääntynyt suoraan 4-vuotiaaksi, minkä jälkeen CAS

Luonne

Komea, siro Kapo tuntee arvonsa eikä ole mikään nössö halinalle. Ori viihtyy hyvin omassa ylhäisessä yksinäisyydessään eikä se juuri näytä mielipiteitään ulospäin. Hoitajan astuessa karsinaan Kapo vilkaisee välinpitämättömästi tulijaa ja käyttytyy sitten kuin ei ihmistä huomaisikaan. Kapo onkin siis erittäin helppo hoitohevonen, jonka kanssa kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat nopeasti ja tehokkaasti. Kovin kiitollinen hoidettava se ei kuitenkaan ole, koska se ei tunnu kiintyvän ihmisiin tai ainakaan ori ei mitenkään osoita kiintymystään. Onhan se hieman turhauttavaa hoitaa kymmenen vuotta samaa ponia ilman, että saa edes yhtä hörähdystä vaivanpalkaksi. Näin suurtallin omistajana sitä osaa arvostaa Kapon helppohoitoisuutta ja erakkoluontoisuutta hieman eri tavalla kuin jos ori asuisti jollakin pienemmällä tallilla. Suurtallin näkökulmastahan Kapo on täydellinen hoitoponi: se ei kenkkuile eikä kerjää huomiota, joten sen hoitamiseen ei mene paljoa aikaa. Taluttaessa Kapo osaa käyttäytyä, joskin tammoille orimaisen oriin on luonnollisesti joissakin tapauksissa hieman esiinnyttävä. Kevyt nyppäys riimusta kuitenkin riittää saattamaan oriin takaisin ruotuun.

Kapo on todella, todella lahjakas ratsu. Mutta kuten kyvykkäät ratsut usein, ei Kapokaan ole mikään helppo ratsastaa. Jotta poni kykenee kokoamaan äärimmilleen ja hyppäämään lähes itsensä kokoisia esteitä, on sen luonteessa oltava tiettyä kovuutta, kuumuutta ja terävyyttä. Siinä missä nämä ominaisuudet tekevät ponista kilparatsun, aiheuttavat ne myös sen, ettei ihan joka heppatytöllä ole asiaa oriin selkään. Kapo on juuri tällainen kilpaponi: oikealla ratsastajalla se on mitä loistavin ratsu niin este- kuin kouluradoillekin, mutta jos ratsastaja ei ole riittävän taitava tai kemiat eivät muuten kohtaa, ei mistään tule mitään. Kapolla on lennokkaat, isot liikkeet, jotka näyttävät ulkoapäin upeilta mutta joissa ei ole ihan helppo istua. Ori on myös aavistuksen verran kärsimätön, varsinkin hitaammissa askellajeissa, joten aivan täydellinen kouluponi ei Kapo ole. Esteradalla ori sen sijaan on kuin kotonaan. Tästä ei juuri ponin hyppytekniikka voi paremmaksi muuttua! Kapo hyppää vaikka talon yli, mutta on silti jaloistaan huolellinen ja kasaa koipensa siististi puomien yli niihin koskematta. Maastossa Kapo on melkoisen energinen tapaus ja se voi joskus nähdä vihreitä miehiä ja säpsyillä omiaan.

Suku

Kapolla on sukua 1 polvi virtuaalimaailmassa.

Isä Verdejo Sauvignon Blanc on ranskalaisen esteponikasvatuksen eliittiä. Oriin saaminen Uuteen Seelantiin Moanaan ei todellakaan ollut helppoa - siihen tarvittiin rutkasti aikaa, kymmeniä puhelinsoittoja ja niin iso tukku rahaa, ettei kukaan tallinväestä uskalla edes kunnolla ajatella sitä. Mutta Veeti on todellakin kaiken vaivan arvoinen. Ori on loistava hyppääjä ja vähintään yhtä loistava liikkuja. Se ei ole kaikista helpoin ratsastettava, mutta oikein ratsastettuna ori on mitä hienoin suorittaja kaikissa ratsastuksen olympialajeissa.

Isänisä Jacques Lurton Touraine oli kertakaikkisen loistava hyppääjä. Luonteeltaan ori oli aika kova eikä se hätkähtänyt tai hermostunut vähästä. Esteradalla ori tuntui ylittävän mitä tahansa vaikka se olikin kooltaan pieni. Kilpailuissa päistärikkö pärjäsi sijoittuen ja voittaen aina 120cm luokkiin saakka, mikä oli tämän kokoiselle ponille erinomainen saavutus. Se hyppäsi kuitenkin myös muutamia 130cm-ratoja, ilman sijoituksia tosin, mutta myös ilman pudotuksia. Loistavan uran tehnyt ori siirrettiin 14-vuotiaana jalostukseen ja sitä käytettiinkin paljon estetammoille. Ori jätti paljon omaa väriään, mutta myös laadukkaita askellajeja ja suurta estekapasiteettia. Ori lopetettiin 24-vuotiaana hammaskaluston huonon kunnon takia.
Isänisäisä Avellan Chardonnay oli nuorena oikea kuuma peruna Ranskan esteponipiireissä. Ruunikko ori pärjäsi jo nuorena nuorten ponien kyvyt esiin -tilaisuuksissa ja myöhemmin nelivuotiaiden laatuarvostelussa. Oriille povattiin tulevaisuutta niin koulu- kuin estepuolellekin, sillä oriilla oli erittäin hienot liikkeet ja paljon ponnistusvoimaa. Ori aloittikin kilpailu-uransa estepuolella ja se eteni nopeasti 110cm-luokkiin. Valitettavasti ori loukkaantui vakavasti liukastuessaan tarhassa eikä se enää kuntoutunut esteratsuksi. Ori siirrettiin kouluponiksi ja se pärjäsikin hyvin aina vaativaan B:hen saakka. Jalostuksessa ori jätti jälkensä niin koulu- kuin esteponeihinkin. Ori tunnetaan kuitenkin parhaiten "hyvin liikkuvista estevarsoistaan".
Isänisäemä La Loire Vouvray peri isältään voikon värin ja emältään siihen päistärkarvaa. Tamma oli luonteeltaan aika kuuma tapaus, mutta se oli erittäin lahjakas esteillä ja kilpailikin Ranskan pikkuponien huipulla monta vuotta. Tamman meriiteista voisikin mainita kaksi kulta mitalia Ranskan ponien estemestaruuksista sekä edustuspaikka pikkuponien EM-estekilpailuissa. Ponin rakenteessakaan ei ollut vikaa, nuorena se kiersi muutamat näyttelyt saaden hyviä arvioita ja kehuja erityisesti tyypistä ja ravista. Vanhemmalla iällä tamma teki kaksi varsaa ja se kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle.

Isänemä Les Bateaux de Janeil ei ollut pelkästään kaunis vaan myös loistava hyppääjä. Tamma oli vakionimi Ranskan ponimaajoukkueessa monta vuotta ja se kiersikin joukkueen mukana niin EM- kuin MM-kilpailutkin. Henkilökohtaisille mitaleille ei tamma päässyt, mutta se oli mukana hopeajoukkueessa MM-kilpailuissa ja kahdesti joukkueessa sen saavuttaessa EM-pronssia. Kotimaassakin tamma hakkasi nimensä voittajien joukkoon, sillä se kahmi itselleen kaksi mestaruuskultaa ja yhden hopean Ranskan ponien estemestaruuksissa. Tamma ei itse koskaan varsonut, sehän kilpaili aktiivisesti koko ikänsä, mutta siitä teetetettiin viisi alkionsiirtovarsaa. Tamman varsat perivät hyvin pitkälle emänsä kestävyyden ja erinomaiset estelahjat. Tamma lopetettiin 20-vuotiaana, sen kilpailtua viimeiset kilpailunsa edellisenä vuonna.
Isänemäisä Chateau de la Jaubertie oli upea, musta ori. Hankalan ponin maineessa olleella oriilla oli valtavasti kapasiteettia esteille minkä lisäksi sillä oli erittäin lennokkaat ja irtonaiset liikkeet niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin. Ori kantakirjattiin nuorena ensimmäiselle palkinnolle hyvillä rakenne- ja liikepisteillä ja se toimi sivutoimisena siitosoriina aina kantakirjauksesta alkaen. Se saattoi hieman häiritä orimaisen oriin kilpailumenestystä, sillä parhaimmat tulokset syntyivät talvisin, jolloin astutettavia tammoja ei ollut. Ori pärjäsi vaihtelevasti, mutta hyvänä päivänä 130cm-rata ei tuottanut pienintäkään ongelmaa.
Isänemäemä Chateau Ste Michelle Styrah aloitti uransa kouluponina, sillä se oli hyvin varovainen ja tarkka hyppääjä, eikä omistaja uskonut siitä olevan esteponiksi. Koulupuolella ruunivoikko tamma pärjäsikin hyvin, sijoittuen jopa vaativa B-poniluokassa. Pian vaativan sijoituksen jälkeen tamma kuitenkin vaihtoi omistajaa ja tämä uusi omistaja päätti alkaa treenata tammaa enemmän esteille. Kokemuksen myötä tamma sai lisää rohkeutta ja hitaasti mutta varmasti se etenikin kansallisiin poniluokkiin sijoittuen varsin tasaisesti 110cm-tasolla. Myöhemmin tamma teki pari varsaa sekä este- että kouluoreista.

Emä Glan Sibrydiad aiheuttaa melkoisesti päänvaivaa omistajilleen. Erittäin kekseliäs, oikukas ja älykäs tamma on vaikea ja itsepäinen niin maasta käsiteltäessä kuin ratsastaessakin. Lahjoja kauniilla tammalla on niin esteille kuin kouluunkin, mutta lahjojen esille tuominen on haasteellista. Siiri on silti pärjännyt mukavasti esteradoilla ja sijoittunut jokusen kerran myös koulukentillä. Tamma on väriltään voikko ja sillä on korkeutta 143 senttiä.

Emänisä Anfad oli todella mielenkiintoinen persoona. Siinä yhdistyivät emän tuuliviirimäisyys ja isän rauhallinen luonne. Useimmiten Anfad oli melko rauhallinen ja selväpäinen ori, mutta joskus se tuntui menettävän täysin järkensä ja käyttäytyvän kuin ei olisi koskaan ihmisiä nähnytkään. Oriin onneksi se päätyi pienikokoiselle, mutta erittäin taitavalle aikuisratsastajalle, jolla riitti huumorintajua omituisen ponin kanssa toimimiseen. Ratsukko pääsi jopa kilpailuihin asti ja Anfad keräsikin vuosien mittaan mukavan ruusukepotin aluetason 90 sentin ja metrin esteluokista. Vanhemmalla iällä ruunivoikonkimo ja 136-senttinen ori pääsi tapaamaan tammojakin, mutta valitettavasti kaikki oriin yhdeksän jälkeläistä peri isänsä erikoisen luonteen laadun.
Emänisäisä Dawn Uero tunnettiin tasaisesta ja rauhallisesta luonteestaan. Muutoin ori ei ollut mitenkään ihmeellinen. Se kantakirjattiin nuorena nippanappa toiselle palkinnolle, minkä jälkeen oritta tarjottiin jalostukseen lähinnä sen omistajan tuttavien tammoille. Parikymmentä jälkeläistä Dawn Uero ehtikin saada aikaiseksi pitkän elämänsä aikana. Siitosoriin elämän ohessa hyväluontoinen ori toimi lasten ratsuna. Omistajansa kertoman mukaan Dawn Uero oli erittäin lahjakas ja rohkea hyppääjä, mutta estekilpailuihin oriilla ei koskaan osallistuttu. Dawn Uero oli väriltään ruunikonkimo ja sillä oli säkäkorkeutta 135 sentin verran.
Emänisäemä Blodeuyn oli oikea tuuliviirien tuuliviiri mitä luonteenseen tuli. Yhtenä päivänä tammalle kävi kaikki ja toisena päivänä taas ei mikään. Joskus ponin mielialat vaihtelivat jopa yhden päivän, tai pahimmillaan parin tunnin, aikana ääripäästä toiseen ääripäähän! Mistään lapsille sopivasta pikkuponista ei siis todellakaan olltu kyse. Sopivan pienen ratsastajan puuttuessa, ei Blodeuyn päässyt koskaan näyttämään ratsunlahjojaan, mutta kärryjen edessä tamma ei ainakaan toiminut lainkaan. Tiedä sitten olisiko siitä ollut ratsuksikaan, vaikka kauniit liikkeet ja kevyt hyppy ponilla olikin. Blodeuyn polveutui mukavasta käyttöponisuvusta, joten se varsotettiin hankalasta luonteesta huolimatta pariin otteeseen.

Emänemä Fatima el Harim peri isältään paljon kapasiteettia esteille ja emältään herkän luonteen. Kestikin useita vuosia ennen kuin tamman omistaja onnistui luomaan toimivan luottamussuhteen tammaansa ja ratsukko pääsi aloittamaan kilpailemisen. Raudikko eteni omistajansa kanssa hitaasti mutta varmasti aluetason pikkuluokista aina kansallisiin 120cm-luokkiin saakka. Isä Quib al Zebacin ihmeellisiä estelahjoja ei Fatimalla ollut, mutta 120 sentin radoilta tamma niitti sijoituksia isojen puoliveristenkin turpien edestä. Esteuran jälkeen Fatima kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle kilpailusuoritustensa ansiosta. Tamma ei kuitenkaan ehtinyt varsoa kuin kerran, kun se jouduttiin lopettamaan toisen hevosen potkun takia 16-vuotiaana.
Emänemäisä Quib al Zebac todisti väitteen "arabit eivät osaa hypätä" vääräksi. Tämä rautiaankimo, 151 senttiä korkea ori selviytyi nimittäin jopa 140 sentin esteradoilta virhepisteittä! Noin isoissa luokissa oriilla ei tosin enää voinut ratsastaa aikaa ja siten taistella sijoituksista, mutta useita nollaratoja Quib al Zebac tahkosi. Ilman ruusukkeitakaan ei arabin kilpailu-ura sentään jäänyt, vaan voittoja ja sijoituksia ori keräsi matalemmista esteluokista. Quib al Zebac kantakirjattiin kisauran jälkeen ensimmäiselle palkinnolle ja siitä tuli erittäin suosittu ratsuponijalostuksessa. Ori jättikin jälkeensä paljon kansainvälisen tason esteponeja.
Emänemäemä Fiu oli säikky ja herkkä arabialainen tamma, joka sai nimensä salaman nopeista reaktioistaan. Kasvattajan mukaan kuului vain "fiuuuu", kun tamma näki jotain pelottavaa ja karautti tiehensä. Fiu toimi lähinnä harrasteratsuna ja se suoritti melko hyvin niin englantilaisittain ratsastettuna kuin westernissäkin. Harrasteratsunuran sivussa tamma varsoi kaksi varsaa, jotka molemmat olivat puhdasrotuisia arabialaisia. Fiu oli väriltään piirtopäinen ruunikko ja sillä oli säkäkorkeutta 147 senttiä. Tamma eleli leppoista yksityishevosen elämää aina 27-vuotiaaksi saakka, jolloin se päästettiin vihreille laitumille loppuun kuluneiden hampaiden takia.

Jälkeläiset
CAS41, o. Bordeaux MPB, e. Miss Venus MPB
CAS54, o. A.D. Vanilla Bourbon, e. A.D. Vanilla Vegas

Kilpailut

Päiväkirja & valmennukset