Etusivu Esittely Asukkaat Moana part breds

VIRTUAALIKANA || A SIM-GAME CHICKEN

Kanat

Kanoja on kautta aikain pidetty munien ja lihan takia, mutta nykyään myös enenevissä määrin lemmikkinä. Meillä kanat ovat pääasiassa lemmikkeinä, joskin myymme jonkin verran kananmuniamme Whakawhaka-kylän kyläkauppaan. Kanamme asuvat pienempiin parviin jaettuina farmin kanalassa neljässä eri häkissä, jossa kanoilla on ympäri vuorokauden pääsy sekä mukaviin sisätiloihin että tilavalle ulkoilualueelle. Kanojen luonnolliset tarpeet on tilojen suunnittelussa otettu huomioon. Sisätiloissa on nukkumaorsia ja pesäpaikoiksi sopivia rauhallisia sopukoita. Ulkohäkissä on niin syötäväksi kelpaavaa nurmikkoa kuin ihania hiekkapaikkoja kylpyjä varten. Kanat ovat hyvin aktiivisia eläimiä, joten ulkohäkit ovat suuria eli löytyy tilaa juoksennella ja puuhastella. Kanoilla on jatkuvasti tarjolla raikasta vettä, ruokintakalkkia ja ruoansulatussoraa. Lisäksi kanat ruokitaan monipuolisella jyväseoksella, jonka lisukkeeksi kaikkiruokaisille kanoille tarjoillaan milloin mitäkin aina lihasta ja laktoosittomista maitotuotteista alkaen.


Häkki 1. polish-kanat

Polish on vanha, todennäköisesti hollantilainen kanarotu, jonka erikoisuutena on päälaella oleva tuuhea ja pörröinen töyhtö. Polish ja italialaislähtöinen paduan katsotaan mm. Suomessa eri roduiksi kun taas Amerikassa ja Australiassa ne ovat samaa rotua. Meidän polishit saattavat olla paduanejakin, emme ole asiassa niin tarkkoja. Kooltaan polishit ovat keskikokoisia, kukko painaa alle 3kg ja naaras noin 2kg. Polish on alunperin jalostettu todennäköisesti munijaksi mutta nykyään rotua jalostetaan lähinnä näyttelykanana ja lemmikkinä. Polishit munivat silti edelleen 2-4 valkoista, melko isokokoista munaa viikossa eikä kanoilla ole juurikaan hautomisviettiä, joten joka voisi keskeyttää muninnan. Luonteeltaan kanat ovat yleensä aktiivisia, luottavaisia ja etsivät ahkerasti ruokaa, mutta jotkin yksilöt voivat olla myös melko säikkyjä. Meidän polishimme ovat lähinnä lemmikkeinä ja silmänilona. Munat kerätään päivittäin ja hieman tilanteen mukaan niistä joko yritetään hautoa tipuja tai ne tarkistetaan ja myydään elintarvikkeeksi. Koska parvessamme on vakituisesti kukko, sukusiitoksen välttämiseksi meillä syntyneille polisheille etsitään uusi koti muualta.

kukko Roki

© Warren
s. 18.04.2014

Komea Roki on entisessä elämässään kiertänyt maatalousnäyttelyitä hyvin tuloksin, joten kukko on tottunut sekä huomioon, hälinään että käsittelyyn. Mikään sylivauva ei kukko ole mutta loistava isäntä omalle parvelleen.

kana Buffy

© Warren
s. 24.05.2014

Tarmokas, dominoiva Buffy on kiistatta polish-parven pomokana. Ruoastaan Buffy on hyvin tarkka mutta kun kana on kylläinen tulee se siliteltäväksikin.

kana Mini

© Warren
s. 11.05.2016

Pikkuinen, lähes kääpiökokoinen Mini on vikkelä ja pitää itsestään huolen pienestä koostaan huolimatta. Erittäin utelias ja seurallinen Mini on myös mukava kaveri sitä hoitaville ihmisille.

kana Tätsä

© Warren
s. 26.06.2016

Tyyni ja omanarvonsatunteva Tätsä ei juuri ihmisistä välitä, mutta ruokaa se hakee ahkerasti. Tätsä ei pelkää ketään eikä mitään mutta on myös järkevä eikä hakemalla hae riitaa muiden kanssa.

kana Pilkku

© Warren
s. 07.05.2017

Pilkku on valpas ja aktiivinen kana, joka on ahkera munimaan vaikkei hautomisviettiä omista kyllä lainkaan. Pilkku on hieman säikky ja se livahtaakin kiireesti kanalan suojiin havaitessaan jotakin hiemankin epäilyttävää.

kana Viuhka

© Warren
s. 12.04.2017

Siellä missä tapahtuu, ei ainakaan Viuhkaa löydä! Tämä kana seuraa tapahtumia mieluiten sivusta eikä muutenkaan pidä liiallisesta huomiosta. Tuttujen ihmisten hellittäväksi Viuhkan saa houkuteltua ruoalla mutta vieraiden on turha edes kokeilla.


Häkki 2. wyandottet

Wyandotte on isokokoinen, näyttävä rotu, jolla on hyvä, rauhallinen ja luottavainen luonne ja se kesyyntyy helposti. Wyandotte on hyvä munija, se voi munia jopa yli 250 munaa vuodessa. Säänkestävyytensä ansiosta rotu munii myös talvisin ja onkin hyvä talvimunija. Hautomisvaisto vaihtelee mutta poikasensa kana hoitaa hyvin. Meillä wyandottet ovat silmänilona ja kananmunan tuottajina. Munat kerätään päivittäin, tarkistetaan ja leimataan, ja joka toinen päivä ne lähetetään kyläkauppaan myyntiin. Parvessa ei ole vakituisesti kukkoa, mutta satunnaisesti lainakukko pääsee tapaamaan kanojamme poikasten toivossa.

kana Tilda

© quimby
s. 14.07.2016

Mielettömän upean värinen Tilda on rauhallinen mutta hyvin päättäväinen lintu. Muu parvi ei Tildaa estele jos tämä leidi tahtoo jotain tehdä! Tilda onkin parven nokkimisjärjestyksessä korkealla. Kana on sylikesy mutta se istuu sylissä vain niin kauan kuin rouvalle sopii. Tilda on samasta poikueesta kuin Silja ja Justiina.

kana Justiina

© Cowgirl Jules
s. 14.07.2016

Justiina on erittäin komea ja rauhallinen lintu. Se viihtyy omassa ylhäisessä yksinäisyydessään eikä juuri kaipaa ihmisen seuraa. Justiina tykkää istuskella sopivalla tähystyspaikalla ja seurata maailman menoa sivussa tapahtumien keskipisteestä. Kesy muttei mikään sylikana. Samasta poikueesta Tildan ja Siljan kanssa.

kana Silja

© Corinne Benavides
s. 14.07.2016

Silja on rauhallinen, ihmisystävällinen ja luottavainen kana. Se nauttii niin lajitoveriensa kuin ihmistenkin seurasta ja istuu mielellään sylissä siliteltävänä. Munijana Silja on poikkeuksellisen hyvä, mutta hautomisvietti sillä vaikuttaisi olevan melko surkea. Silja, Justiina ja Tilda ovat samasta poikueesta.

kana Sandi

© .brioso.
s. 02.01.2017

Etsiskelin wyandotte-parveemme uutta verta kun kuulin tuttavani kautta myynnissä olevasta yksittäisestä kanasta. Nappasin kuljetuskopan mukaani ja niinpä 4-kuinen Sandi sai muuttaa uuteen kotiin. Sandi on todella, todella kiltti lintu. Se on myös erittäin utelias ja aktiivinen, ja tulee aina tervehtimään kanalaan tulijan. Sylissä Sandi ei jaksa kovin kauaa istua mutta lyhyet silitykset se ottaa mielellään vastaan.

kana Kalju-Kaija

© Cowgirl Jules
s. 16.08.2015

Kalju-Kaija on hieman äkäinen kana. Se on saanut nimensä kaljusta päälaestaan, jolle ei ole löydetty syytä. Kalju-Kaija ei todellakaan ole mikään sylikana, mutta se munii hyvin ja toimii osana parvea ongelmitta.

kana Ruska

© Nikol Lohr
s. 19.09.2016

Ruska on hieman arka ja hätäinen kananen, jolla on aina kiire joka paikkaan. Aamulla Ruska on aivan varmasti ensimmäisenä vastassa ja ruokaa huutamassa, mutta juoksee silti kovaa karkuun jos sen yrittää kaapata syliin. Tuttujen ihmisten luokse Ruska tulee varovasti omia aikojaan ja pienellä kärsivällisyydellä sen saa houkuteltua syliinkin.

kana Ruoste

© Cowgirl Jules
s. 27.06.2014

Ruoste on rauhallinen ja rohkea kana. Se kiersi jonkin verran kananäyttelyitä ennen Moana farmille tuloaan, joten se on tottunut vieraidenkin ihmisten käsittelyyn. Ruostetta ei pieni hälinäkään hetkauta. Sylissä olemista Ruoste sietää kyllä mutta kaikista mieluiten kana pyöriskelee ja kuoputtelee hietikolla.

kana Homssu

© Cowgirl Jules
s. 11.08.2014

Sekavärinen Homssu ei ehkä ole kanalan kaunein kana, mutta munijana se on ehdotonta parhaimmistoa. Ihmisille Homssu on hyvin kesy mutta sylissä se ei liiemmin viihdy.

kana Lahja

© keltickelton
s. 18.05.2017

Lahja on lahja eräältä lähialueen maatilalta. Maatilan emäntä on innokas kanaharrastaja ja kun hän kuuli meidän keräävän Moana farmille wyandotteja, valikoi hän heti uusimmasta poikueestaan meille yhden kanan. Lahja onkin kiva kana, joka on hyvän luonteensa lisäksi erinomainen munija!

kana Pikku-Pomo

© mazaletel
s. 11.06.2017

Pikku-Pomo pisti tullessaan parven nokkimisjärjestyksen uusiksi! Wyandotteksi melko pienikokoinen kana on kova luu isommille ja vanhemmille kanoille, mutta on ainakin vielä taipunut iäkkäämpien rouvien tahtoon. Ei ole erityisen ihmisrakas ja saattaa nokkaista kipeästi jos joku erehtyy Pikku-Pomon ottamaan syliin ilman kanan omaa aloitetta. Samasta poikueesta kuin Ruusu.

kana Ruusu

© mazaletel
s. 11.06.2017

Ruusu on kaunis kuin kuva. Luonteeltaan kana on hieman arka ja pidättäytyväinen mutta se oppii nopeasti tuntemaan kiltit ihmiset ja tulee kyllä tuttujaan tervehtimään. Ei viihdy sylissä mutta ottaa kyllä hellät silitykset vastaan. Samasta poikueesta Pikku-Pomon kanssa.

kana Penni

© Penn State
s. 25.06.2017

Erityisen kaunis Penni on hyväluonteinen, utelias ja rauhallinen kana. Se tutkii ympäristöään tarkasti mutta kiirehtimättä ja suhtautuu uusiinkin asioihin maltilla. Penni viihtyy myös erittäin hyvin sylissä ja vierastaa uusia ihmisiä vain hyvin vähän.

kana Laventeli

© Simon Leigh
s. 04.05.2017

En ollut koskaan kuullutkaan wyandotten laventeli-värimuunnoksesta, mutta kun kuulin siitä ensikerran, oli minun pakko kääntää heti maat ja mannut löytääkseni sellaisen kanan! Ja löytyihän se, täydellisen laventelin värinen, ihanaluontoinen Laventeli! Erittäin ahkera munija, jonka hautomisvietti on sopivan heikko munantuottajalle.

kana Sohvi

© Simon Leigh
s. 28.09.2015

Sohvi on pullea, äidillinen kanaemo, jolla on vahva hautomisvietti ja loputon kärsivällisyys sylissä istuskeluun. Munijana Sohvi on erittäin lahjakas mutta se keskeyttää munintansa herkästi jos kanalaan on jäänyt yksikin muna keräämättä.


Häkki 3.

Nimi

©
s. xx.xx.2017
rotu kana/kukko


Häkki 4.

Nimi

©
s. xx.xx.2017
rotu kana/kukko






Ulkoasun © Assi, kuvat © Roy Freytag (CC BY-NC-SA 2.0) ja Blvck Willy Wilson (CC0 1.0)
Huomioithan, että tämä on VIRTUAALIMAATILA