Etusivu Esittely Asukkaat Toiminta Tallikirja

Whakawhaka

Pieni Whakawhakan kylä sijaitsee autotietä pitkin noin kahdeksan kilometrin päässä Moana part bredsistä. Ratsain kylään pääsee lyhyempää reittiä kukkuloiden ylitse. Whakawhaka on syntynyt aikoinaan puolivahingossa ollen ensin lähialueen lukuisten farmareiden keskinäinen markkina- ja tapaamispaikka ja kehittyen siitä sitten hitaasti vakituiseksi asuinpaikaksi. Nykyään asukkaita itse kylässä on noin sata. Kaikki lähialueen farmit mukaanluettuna asukkaita kylällä on lähes kaksisataa.

Whakawhaka ei suoraan sanottuna ole mitenkään ihmeellinen paikka. Kaikki kylän rakennukset ovat keskittyneet L:n muotoisen tien varteen. L:n lyhyemmässä päässä, niin kutsutussa ”paremmassa päässä” on Whakawhakan pieni mutta kaunis puukirkko sekä kuusi kylän muita taloja isompaa puuomakotitaloa, joita kutsutaan ”paremman väen taloiksi”. Puukirkon takaa kulkee kapea tie Whakawhakan hautausmaalle. L:n kulmauksessa on kylän pikkuinen pankki- ja postirakennus. Suurinosa Whakawhakan asukkaista asuu L:n mallisen tien pidemmässä päässä, jonka molemmin puolin on rakennettu pieniä puutaloja, joissa kussakin on asuntoja yhdestä neljään. Aivan kylän rajalla, kylätien päässä on sekatavarakauppa ja huoltoasema. Kaupparakennus on tien toisella puolen ja huoltoaseman bensapumput toisella.

Palveluita ja työpaikkoja Whakawhakassa on tarjolla niukasti. Suurin osa kylän asukkaista käykin töissä 30 kilometrin päässä Whangareissa. Yritteliäisyyttä kyläläisistä ei silti puutu. Rouva Carole Woodhouse tekee leipomuksia tilauksesta ja hänen herkulliset kuppikakkunsa tunnetaan jopa Whangareissa asti. Parikymppinen Alan Crook elättää itsensä tekemällä ja ylläpitämällä nettisivuja maksua vastaan, sekä toimii valokuvaajana aina pyydettäessä. Herra Jim Smith pitää pihassaan yhdenmiehen korjauspajaa ja korjaa kaiken aina autoista leivänpaahtimiin. Neiti Sally Cole siivoaa muiden kyläläisten koteja ja toimii samalla kylän ”virallisena” lastenvahtina. Whakawhakassa on myös erittäin sitkeä ja toimelias kyläyhdistys, jonka ansiosta kylässä on pankkipalveluita tarjolla kahdesti viikossa ja posti on auki päivittäin, tosin vain aamuisin noin kahden tunnin ajan. Kyläyhdistyksen ansioksi voi lukea myös sen, että kirjastoauto pysähtyy pankin edessä jokatoisen viikon tiistaina.

Whakawhakan kyläkauppa on auki joka päivä ja tarvittaessa vaikka yöaikaan, sillä kauppias Tyler James on erittäin aikaansaava mies eikä jätä käyttämättä ainuttakaan tilaisuutta tehdä kauppaa. Kauppias pärjääkin taloudellisesti erinomaisesti, mistä tosin on enemmän kiittämistä hänen bensa-asemaansa, joka on ainoa 30 kilometrin säteellä. Vaikka kyläkaupan vakituinen valikoima onkin suppea, tilaa herra James huokeaan hintaan tukusta mitä tahansa asiakas pyytää ja tuo tavarat vaikka kotiovelle asti. Nintsu tilaakin kaikki ruokaostoksensa kauppiaalta, joka toimittaa tuotteet suoraan Nintsun kotiin kerran viikossa. Myös perushevostarvikkeet Nintsu tilaa kyläkaupan kautta. Jamesin kyläkauppaa voidaan pitää kylän suurimpana työllistäjänä, sillä kauppiaan palkkalistoilla on yksi täysipäiväinen ja kaksi osa-aikaista myyjää, yksi täyttä työviikkoa tekevä kuriiri ja yksi osa-aikainen bensa-aseman hoitaja. Kyläläisten kiinnostusta keski-ikäistä kauppiasta kohtaan lisää myös se, että varakas mies on naimaton!






Ulkoasun ja ulkoasun ponikuvan © Assi
Huomioithan, että tämä on VIRTUAALITALLI