hannoverruuna
Stuart IV
Päiväkirja Varustekaappi Omistaja Kotitalli

05.03.2015, siis minä, hevosenomistaja?
15.03.2015, varusteita ja tilannepäivitystä
02.04.2015, Jukola
06.04.2015, uusia tarhakavereita
04.06.2015, treenipäivitys



Päiväkirja

Kaikki tekstit on kirjoittanut Nintsu. Tekstit ovat järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

05.03.2015, siis minä, hevosenomistaja?

Luovutin rautiaan tamman ohjat tallitytölle ja huokaisin alistuneesti. Miten vaikeaa saattoi olla koulutetun, kokeneen ja hyvätapaisen puoliverisen löytäminen? No, ei se vaikeaa olisi ollutkaan jos minulla olisi ollut noin viisinkertainen summa rahaa käytettävissäni... Raudikon hevosen myyjä *lumienkuli* katsoi minua odottavasti, mutta pudistin vain hitaasti päätäni.
- Liian raaka. Etsin vähä koulutetumpaa. Edes joku helppo A tai sellanen. Ja sais olla vähä kevyempi kädelle, selvensin lumienkulille samalla kun hieroskelin vasenta kättäni. Tamman pää oli taatusti painanut tonnin, ainakin vasemmassa ohjassa...
- Sä oot tainnut ratsastaa jo kaikilla meidän aikuisilla puokeilla, jotka sopii sun budjettiin. Jos laitettais tonni lisää hintaa niin ehkä sitten löytys joku...
- Budjetista mä en valitettavasti voi joustaa. Eiks teillä ois ees mitään vanhaa, unohtunutta kisaraakkia? Vaikka huonokuntostakin, kunhan ois suunnilleen terve?
- Hmm. No, on meillä toki Stuart. Se on tosin jo 15-vuotias mutta aikoinaan kilpaillut jopa GP:tä! Ruuna on ollu meillä jo tosi kauan. Päässyt vähän rapistumaan.
- Kuulostaa lupaavalta. Olisko se sitten seuraavana vuorossa?
*lumienkuli* innostui ja hänen sisäinen myyjänsä heräsi. Hän lähti johdattamaan minua tarhoille selostaen kuinka ruuna oli luonteeltaan kuin ihmisen mieli ja ratsastettavuudeltaan taivaallinen. Hymyilin huvittuneesti mutta kieltämättä olin kiinnostunut. Olisiko tämä Stuart vihdoinkin Se Oikea?

Tarhoilla sain yllättyä postiivisesti. Putkiaidatussa hiekkatarhassa kahden ponin seurassa nökötti korviin asti ulottuvan, paksun loimen alla ruunikko, läsipäinen puoliverinen. Isokokoinen ruuna tuli heti korvat hörössä portille meidän pysähtyessämme aidan viereen. Uteliaasti Stuart nuuhki sekä minun että myyjänsä kädet ja taskut läpi ja jäi sitten puhaltelemaan ilmaa kasvoilleni. "Osta minut, osta minut!" kuvittelisin Stuartin sanoneen jos se olisi osannut puhua! Ei siinä auttanut kuin ottaa herra narun päähän ja viedä talliin varustettavaksi. Odotin koeratsastusta jo innolla!

Stuart käyttäytyi taluttaessa kuin herrasmies. Ruunan olemassaoloa narun päässä tuskin huomasi! Päästin Stuartin lumienkulin osoittamaan karsinaan ja riisuin sitten hevoselta loimet pois. Olin jo rakennellut vaikka mitä haavelinnoja, joista sitten putosin päistikkaa alas. "Päässyt vähän rapistumaan" oli todella lievä ilmaus puoliverisen kunnosta! Kaula oli ohut ja täysin lihakseton, sää'än molemmin puolin oli syvät kuopat selkälihasten puuttuessa, mahan paikalla oli valtava pömppövatsa ja takaosa oli kulmikas kuin pyramidi. Auoin suutani kuin kuivalle maalle heitetty kala ja aloin vahvasti epäillä koeratsastuksen järkevyyttä. *lumienkuli* huomasi ilmeeni ja kiirehti selittämään.
- Niin siis, Stuart on ollut meillä jo ainakin vuoden. Sillä on ratsastettu viimeksi joskus kesällä kun yksi perhe kävi sitä kokeilemassa...
- Miksei sitä sen jälkeen oo ratsastettu? keskeytin myyjän puheen pettyneenä ja jatkoin heti perään:
- Onko sillä ollut terveysongelmia? Jaloissa jotain?
- Ei, ei! Stuart on ollu koko meillä olo aikansa terve kuin pukki! Se on röntgenkuvattu alle vuosi sitten ihan puhtain kuvin. Meillä vaan on niin paljon hevosia, että kukaan ei ole joutanut sillä ratsastamaan. Katsos kun isomman hintaluokan hevoset on ratsutuksessa etusijalla ja Stuartin hintapyyntihän on tosi matala. Tiedän, että se on aika kamalassa kunnossa nyt kun se on vaan tarhaillut, mutta voidaan vaikka katsoa hintaa vähän tarkemmin, jos siinä vaikka olisi tinkivaraa...
Sana "tinkivara" kuulosti sitten niin hyvältä, että päätin koeratsastaa tämän ratsun irvikuvan. Sitä paitsi Stuartilla oli niin ystävälliset silmät, että pakkohan se olisi ainakin testata millainen ruuna oli ratsastaa.

Varustaessa Stuartia paremmin käyttäytyvää hevosta saisi etsiä. Vaikka minä olin sille täysin vieras ihminen, antoi ruuna minun harjata kaikkialta ilman ongelmia. Sain laittaa satulan selkään ilman luimimista eikä hevonen edes pullistellut vyötä kiristäessä. Suitsittaessa Stuart ei arkonut korviaan ja avasi suunsakin kuolaimille helposti. Voi että mikä herrasmies! Pilvilinnani alkoivat pikkuhiljaa taas rakentua mielessäni, kun näin miten innoissaan Stuart oli lähdössä töihin. Vanha kilpahevonen oli selvästi kaivannut treenejään! Talutin ruunan kentälle ja nousin satulaan. Stuart seisoi todella malttamattomasti paikoillaan mutta seisoi kuitenkin ja lähti sitten terävästi liikkeelle kun hieman pohkeella pyysin. Saas nähdä pysyykö vanha herra nahoissaan koko ratsastuksen ajan!

Kauanko rakastuminen vie aikaa? Minun kohdallani siihen kului alle viisitoista minuuttia. Stuart todella halusi miellyttää minua ja oli niin innoissaan ja onnellinen päästessään töihin, että en vain voinut olla rakastumatta ruunaan! Hyvä on, olihan Stuartissa huonojakin puolia, kuten se, että ruuna oli niin iso, että minunlaiseni pätkän oli hieman hankala päästä istumaan hevosen ympäri. Mutta minkäs sitä sydämelleen mahtaa ja minun sydämeni halusi vain ja ainoastaan Stuartin. Vartin askellajien läpi käymisen jälkeen vanha herra oli läpimärkä hiestä, mutta sitäkin onnellisemman näköinen naamastaan. Minäkin hymyilin kuin Naantalin aurinko valuessani alas satulasta. *lumienkuli* vilkaisi kerran kasvojani ja kysyi sitten:
- Kirjoitetaanko kauppakirjat nyt vai heti?
Minun etsintäni oli päättynyt!

15.03.2015, varusteita ja tilannepäivitystä

Sitä voisi kuvitella, että hevosen omistamisen kallein yksittäinen osuus olisi itse hevonen. No, minä sain Stuartin ennestään halvasta hintapyynnöstä tiputettua vielä tuhat euroa pois, joten sain ruunan puoli-ilmaiseksi. Mutta mitä tekee true-hevosihminen? Sen sijaan, että tallettaisi säästämänsä rahat, hän käyttää kaiken viimeistä senttiä myöten hevosvarusteisiin! Olin ajatellut ostaa kaikki varusteet käytettyinä säästääkseni rahaa, mutta yhtäkkiä huomasin autoni olevan täynnä uutuuttaan hohtavia loimia, riimuja, suitsia, suojia, harjoja... Ja tietenkin satula: uusi, putipuhdas, kiiltävä ja kallis. Hihii, hevostelu on nääs varusteurheilulaji!

Villiinnyin siis täysin vieraillessani Equestrian PRO:ssa pari päivää sitten. Tänään sen sijaan ajelin jälleen katsomaan uutta tallipaikkaa ja siis Stuartille mahdollista uutta kotia. En ole vielä löytänyt Stuartille ja minulle sitä täydellistä tallipaikkaa, vaikka muutaman paikan olenkin jo käynyt katsomassa. Siksi Stuart asuu vielä Alegressa, mikä on todella epäkäytännöllistä. Myyntitalli kun sijaitsee useamman sadan kilometrin päässä kotoani eli on täysin mahdotonta käydä päivittäin tallilla. Töissäkin kun on käytävä, jotta hevosen pito ylipäätään on mahdollista...

Vaikka en pääsekään käymään Alegressa kuin vapaapäivinäni, olen saanut sovittua myyntitallin porukan kanssa melkoisen hyvän diilin ruunan liikuttamisesta. Stuarthan on todella huonossa fyysisessä kunnossa, joten toistaiseksi ruunan liikunta on pelkkää kävelyä. Turhahan sitä on hevosta rikkoa kiirehtimällä! Alegren henkilökunta huolehtii Stuartin kolme kertaa viikossa tunniksi kävelykoneeseen pyörimään, minkä lisäksi sovin erään tallitytön kanssa, että hän käy ruunalla kahdesti viikossa tunnin kävelylenkin maastossa. Minä ajelen Alegreen sitten kaksi kertaa viikossa ja vien ruunan maastoon kävelemään ja kiipeilemään tai sitten taivuttelen sitä kentällä käynnissä. Kuntoa rakennetaan siis pikkuhiljaa.

Sellaista kuuluu tällä hetkellä Stuartille! Olen vieläkin aivan onneni kukkuloilla ikiomasta hevosestani! Pankkitili on ehkä imetty tyhjiin, mutta minä olen niin täynnä villiä onnentunnetta, että on se vain sen arvoistakin! Nyt vain etsitään ankarasti tallipaikkaa, jotta todellinen yhteinen arki Stuartin kanssa voi alkaa.

02.04.2015, Jukola

Ajoin mateluvauhtia pientä, mutkaista hiekkatietä ja puristin rattia rystyset valkoisina. Minä olin kokenut hevoskuski: olin ajellut pitkin poikin Eurooppaa kyydissäni satojen tuhansien eurojen arvoisia, huippuluokan kilpahevosia. Silti minua jännitti nyt enemmän kuin koskaan, sillä minulla oli kyydissäni jotakin kilpahevosia mittaamattomasti arvokkaampaa: oma hevoseni. Olin vihdoin löytänyt meille sopivan tallipaikan. Parinkymmenen hevosen idyllinen maalaistalli Jukola oli sopivan etäisyyden päässä kodistani ja vuokrakin oli sellainen, että pystyin sen hyvin kahvilatarjoilijan palkallani maksamaan (ainakin jos unohdin uudet vaatteet, ravintolaruokailut, elokuvissa käymiset jne.). Nyt piti vain saada ruuna turvallisesti uuteen kotiinsa. Vielä puoli kilometriä!

Matkan viimeiseen osuuteen, puolentoista kilometrin mutkittelevaan hiekkatiehen, tuntui vierähtäneen ikuisuus, mutta loputtomalta tuntunut tiekin loppui lopulta tallipihaan. Hyvin hitaasti ja varovaisesti pysäytin vanhan autoni tallipihan laidalle ja sammutin moottorin. Vedin syvään henkeä ennen kuin nousin ulos autosta. Oman hevosen kuljettamisesta aiheutunut jännitys oli muuttunut toisenlaiseksi hermostuneisuudeksi. Sovimmekohan me tänne Jukolaan? Olisiko se toinen tai vaikka se kolmas tallipaikka sittenkin ollut meille parempi? En ehtinyt hermoilla pihassa kauaakaan, kun Hanne kiiruhti paikalle.
- Moi! Pääsittehän te lopulta perille saakka! Luulin jo, että sä oot ajanut harhaan! nainen nauroi samalla kun kättelimme.
En kehdannut myöntää, että olin ajanut koko matkan roimaa alinopeutta, joten vain hymyilin ja naurahdin vastaukseksi ja aloimme sitten purkaa Stuartia trailerista. Kokeneena matkustajana ruuna odotti rauhassa, että Hanne sai lastaussillan alas ja takapuomin pois ja peruutti sitten tyynesti alas lastaussiltaa minun seuratessa narun päässä perässä. Pää korkealla, korvat hörössä ja sieraimet laajoina Stuart hengitteli syvään Pohjois-Suomen kirpakkaa kevätilmaa. Yksi läheisessä tarhassa tarhailevista hevosista huomasi uuden tulokkaan, ravasi aidan vierelle ja hirnahti tervetulotoivotuksen. Stuart käänsi salamana päänsä hirnahduksen suuntaan ja vastasi kovaäänisellä hinrahduksella. Saatuaan tallin takaa vielä yhden tervetulohirnahduksen, totesi ruuna, ettei selvästikään ollut joutunut mihinkään kamalaan paikkaan, joten se saattoi rentoutua. Hevosen pää putosi puolimetriä alemmaksi ja se alkoi touhukkaasti nuuhkia Hannen käsiä ja vaatteita. Kun Stuart oli saanut Hannelta rapsutuksia ja todennut ettei naisella ollut tarjolla herkkuja, siirtyi Stuart haistelemaan pihan hiekkaa ja etsimään syötävää.
- Onpas se iso! Luulin, että sä oisit hankkinut pienemmän hevosen, Hanne naureskeli.
- Pitää kato vähä korvata omaa pientä kokoa isolla hevosella! heitin vastaukseksi ja nauroimme molemmat.

Rupattelimme niitä näitä samalla kun talutin ruunan sille varattuun karsinaan. Stuart oli saanut yksiökseen mukavan nurkkakarsinan, karsinan numero 2. Päästin Stuartin irti uuteen kotiinsa ja se kiersikin heti karsinansa läpi. Sitten ruuna löysi ruokakupin ja rouskutti nopeasti sinne laittamani porkkanat parempiin suihin. Vielä nopea siemaus vesiautomaatista ja ruuna palasi ovelle seurustelemaan minun ja Hannen kanssa. Riisuin Stuartilta ensin kuljetussuojat pois ja sitten MINKäloimen.
- Et näköjään liiotellu kun sanoit, että se on huonossa lihaskunnossa, Hanne sanoi mietteliäästi samalla kun katseli loimen alta paljastunutta lihasköyhää selkää.
- Usko tai älä, se on jo paljon paremman näkönen kun kuukausi sitten, taputin ruunaa kaulalle, poistuin karsinasta ja suljin sen oven perässäni.
Keskustelumme kääntyi hevosten treenaukseen ja sainkin Hannelta muutamia oikein käyttökelpoisia vinkkejä Stuartin kunnon kohottamista varten. Juttelun lomassa Hanne näytti Stuartin kaapin ja sen varusteille varatut paikat satulahuoneesta ja vielä auttoi kantamaan ruunan tavarat talliin. Loistava palvelu täällä Jukolassa!

En jaksanut alkaa järjestellä tavaroita sen kummemmin, vaan tyrkkäsin kaiken sikin sokin kaappiin ja asettelin vain sen verran, että sain oven työnnetyksi kiinni. Satulan ja suitset vein toki niille varatuille paikoille. Kävin sitten nopeasti siivoamassa trailerin ja peruuttelemassa sen parkkiin omalle paikalleen. Nyt kun traileri oli tyhjä, suoriuduin sen ajamisesta kuin vettä vain. Palasin takaisin Stuartin karsinalle. Ruuna oli jo tutkinut karsinansa läpikotaisin ja nuollut viimeisetkin porkkananrippeet ruokakupistaan, joten hevonen tervehti minua iloisella hörähdyksellä. Taputtelin ja rapsuttelin ruunaa hetken ja tarkistettuani pojan jalat, hain suitset varustehuoneesta ja pujotin ne ruunan päähän. Ehkä pientä ylivarovaisuutta tämän herran kanssa, mutta parempi varautua kuin yllättyä!

Kiersin Stuartin kanssa noin puolen tunnin kävelylenkin Jukolan lähimaastoissa. En oikein tuntenut maastoja vielä, joten lähinnä kävelimme edes takaisin tallipihasta sinne tänne lähteviä teitä ja polkuja pitkin. Palattuamme tallille, jätin Stuartin karsinaan ja etsin Hannen käsiini. Kello ei ollut vielä kovinkaan paljoa, joten halusin päästää Stuartin tarhaan ainakin pariksi tunniksi vielä. Kaikki tarhat olivat täynnä, mutta koska kenttä ei vielä ollut aivan ratsastuskunnossa, sovimme Hannen kanssa, että Stuart voisi tarhailla kentällä pari päivää. Kunhan ruuna kotiutuisi, sitä kokeiltaisiin parin oriin kanssa samaan tarhaan.

Puin ruunalleni uuden, hienon sadeloimen päälle, koska ulkona oli sen verran vilpoista, ja talutin hevosen sitten kentälle. Suljin portin ja päästin herran irti. Stuart katseli ensin ympärilleen ja pyrähti sitten raviin ja ravasi toiseen päähän kenttää, missä aidan toisella puolella notkui muutama hevonen. Aitojen välissä oli sen verran tilaa, ettei Stuart yltänyt kunnolla haistelemaan uusia ystäviään. Tästä harmistuneena Stuart ja oripihattotarhassa olevat hevoset ramppasivat hetken aikaa edes takaisin aitojensa viertä, kunnes pihattoporukka menetti kiinnostuksensa kentällä juoksentelevaan ruunikkoon ja palasi omiin puuhiinsa. Stuart katseli hetken aikaa kaipaavasti oriiden perään, mutta alistui sitten tyynesti kohtaloonsa, alkoi etsiskellä syötävää ja kuopia kentän laidoilla olevia, pieniä lumilänttejä. Koska tilanne vaikutti niin rauhalliselta, uskalsin hyvillä mielin jättää ruunani ulkoilemaan ja vielä moikattuani Hannen, lähdin kotiin odottamaan uutta päivää Jukolassa oman hevoseni kanssa!

06.04.2015, uusia tarhakavereita

Viimeisin viikko oli ollut yhtä auringonpaistetta, joten kentältä olivat viimeisetkin lumet ja jäät sulaneet ja se alkoi olla ratsastuskunnossa. Stuartin oli siis aika siirtyä tarhailemaan muualle. Olimme Hannen ja tallimestari Merin kanssa yhdessä pohtineet sopivia tarhalaumoja ja päätyneet lopulta tarha vitosen orilaumaan. Vitostarhassa tarhailivat vuonohevosori Eetu, suokkiori Leo ja connemaraori Roni. Seuraa Stuartille siis ainakin oli luvassa.

Saavuin Jukolaan hieman ennen kahdeksaa aamulla. Minun työni alkoivat vasta puoliltapäivin, joten ehdin hyvin tulla katsomaan kuinka Stuart sopeutuisi uuteen laumaansa. Stuart oli jo syönyt heinänsä ja aamuruokansa, joten loimitin ruunan ja vein sen sitten tarhaan. Tarha numero 5. sijaitsi päätielle vievän hiekkatien varrella, kuivurin nurkalla. Eetu, Leo ja Roni olivat vielä sisällä, mutta viereisessä tarhassa oli jo pari hevosta. Stuart oli innoissaan päästyään uuteen, isoon tarhaan ja ruuna ravasikin heti aidan viereen kurottelemaan toisten hevosten luokse. Hevosen mielenkiinto siityi kuitenkin heti Eetuun, kun Hanne toi hallakon oriin ulos ja päästi sen tarhaan. Stuart ja Eetu haistelivat toisiaan, Eetu karjahti kerran ja luimisti hieman korviaan, mihin Stuart vastasi väistämällä nopeasti. Sitten pojat haistelivat toisiaan uudestaan, rapsuttivat varovasti toinen toistensa kaulaa ja alkoivat puuhastella omiaan kumpikin tahollaan.

Seuraavaksi Hanne toi tarhaan Leon. Suomenhevosori innostui silminnähden huomatessaan uuden tarhakaverin tarhassaan. Stuart intoutui sekin juoksentelemaan Leon kanssa kunnes herrat sitten rauhottuivat paremmin toisiaan haistelemaan. Tällä kertaa se oli Stuart joka komensi iholle pyrkivän oriin pois ja hetken nahistelun jälkeen Leo sitten päättikin parhaaksi väistää isompaa puoliveristä niin ruuna kuin se olikin. Oli Stuart aika polleaa poikaa, kun ori-Leo siirtyi ruunan käskystä kauemmaksi! Kauaa Stuart ei ehtinyt arvoasemavoitostaan iloita, kun Hanne toi jo kolmatta oritta, Ronia, tarhaan. Stuart tuli uteliaasti kimoa oria vastaan. Pienen haistelun, näykkimisen ja luimistelun jälkeen Roni ja Stuart näyttivät tulevan loistavasti toimeen ja alkoivat vierekkäin etsiskellä lumettomasta maasta jotakin syömäkelpoista. Leo kävi pari kertaa kaksikon luona tunkemassa mukaan, mutta aina Roni tai Stuart hääti suomenhevosen pois. Eetua uusi kaveri ei enää olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Jäin vielä pariksi tunniksi seurailemaan tarhan tapahtumia. En toki seisoskellut tarhan laidalla oriita ja ruunaani kyttäämässä, vaan avittelin siinä sivussa Hannea ja muuta talliväkeä karsinoiden siivouksessa. Vitostarhaan näki suoraan tallinovelta, joten riitti kun kävin aina välillä vilkaisemassa miten pojat pärjäsivät. Stuart ja Eetu ottivat yhden matsin aamun aikana, mutta muuten ruuna viihtyi Ronin kanssa silloin kun ei hätistellyt yli-innokasta Leoa kimpustaan. Kolmen oriin ja yhden ruunan lauma vaikuttaisi siis tulevan hyvin toimeen keskenään. Kymmenen aikaan minun oli pakko alkaa tehdä lähtöä, jotta ehtisin ajoissa työvuorooni kahvilaan. Olin siivonnut niin monta karsinaa aamun aikana, että Hanne tarjoutui liikuttamaan Stuartin tänään. Olin kuitenkin kaavaillut ruunalle tälle päivälle vapaapäivän, sillä arvelin sen liikkuvan tänään riittävästi tarhassa uusien tarhakavereidensa kanssa nujutessa. Nappasin silti Hannen tarjouksen muistiini ja käyttäisin sen aivan varmasti joku päivä hyväkseni!

04.06.2015, treenipäivitys

Minä ja Stuart olemme kotiutuneet Jukolaan erittäin hyvin. Paikka on mukavan rauhallinen, vaikka hevosia ja ihmisiä onkin aika paljon. En ole vielä oikein päässyt tutustumaan kunnolla muihin hevosenomistajiin, sillä työaikojeni takia joudun käymään usein jo aamusta Stuartin hoitamassa. Mutta eiköhän tämä tästä vielä suttaannu ja ystäviä tallilta ala löytyä! Ruuna sen sijaan on sopeutunut tarhalaumaansa loistavasti ja on todella hyvää pataa connemaraori Ronin kanssa. Kaksikko leikkii paljon yhdessä ja ehtipä ruuna hieman jo laihtuakin liikaa energiankulutuksen noustua niin nopeasti, etten pysynyt ruokinnan kanssa perässä!

Stuartin kunto on noussut kohisten. Maaliskuun ruuna liikkui Alegressa vain käynnissä, milloin kävelykoneessa ja milloin ratsain maastossa. Jukolassa lisäsin treeniohjelmaan pelkkien käyntilenkkien tilalle käynti-ravilenkkejä ja paljon kiipeilyä. Huhtikuun lopussa aloin hieman työskennellä ravissa myös maneesissa ja kentällä, mutta mistään kunnon koulutreeneistä ei vielä ollut kyse! Toukokuun alkaessa nostimme taas vaatimustasoa. Pidensin hieman maastolenkkien pituutta kun Jukolan maastotkin alkoivat tulla tutuiksi. Lisäksi maastolenkkeihin lisättiin laukkaa. Siitä Stuart vasta olikin mielissään ja parilla ensimmäisellä maastolaukalla meinasin jäädä kokonaan matkasta kun vanha herra intoutui! Myös kentälle ja maneesiin lisäsin ohjelmaan laukkaa, mutta pääpaino liikutuksessa on koko kevään ollut maastoilussa.

Nyt kesäkuussa, kolmen kuukauden kunnonkohotuksen jälkeen, Stuart alkaa pikkuhiljaa näyttää ratsulta. Pömppövatsa on kadonnut ja kaulaan, selkään ja takaosaan on tullut lihasta. Paljon on edelleen tekemistä ja näin iäkkään hevosen kanssa lihasten kasvattaminen on hitaampaa kuin nuorella hevosella. Orilaumassa tarhailu on kuitenkin ollut lottovoitto Stuartin kunnolle, sillä ruunan tarhakaverit huolehtivat siitä, ettei Stuart jää päiväksi seisoskelemaan tarhannurkkaan! Tarkoitus olisi nyt näin kesän alkaessa alkaa lisätä Stuartin liikuntaohjelmaan enemmän kenttätyöskentelyä. Nyt kun kuntoa ja lihaksia alkaa olla, pystyy kentälläkin vaatimaan ruunalta muutakin kuin oikeaa askellajia ja oikeaa suuntaa. Sormeni syyhyävät päästä treenaamaan avotaivutuksia, pohkeenväistöjä ja vaikkapa vastalaukkaa! Onneksi pidin pintani ja ostin pitkälle koulutetun hevosen!

Kesäkuun tavoitteemme on siis "normaali koulutreeni". Mitään GP-liikkeitä ei Stuartin vieläkään tarvitse jaksaa, mutta jos sellainen nippanappa helppo A:n kokoamisaste kenttätyöskentelyssä saataisiin aikaiseksi niin olisin oikein tyytyväinen. Helpossa A:ssa kun ei vielä ihmeitä vaadita, joten uskon tämän tason kouluhevosen kykenevän siihen melko helposti. Töitä on silti tehtävä, sillä toistaiseksi olen antanut Stuartin kulkea melko matalassa peräänannossa. Kesäkuussa olisi tarkoitus myös ottaa ensimmäiset hypyt ruunan kanssa! Saa nähdä tuleeko siitä ruumiita... Ja heinäkuussa sitten ehkä ensimmäiset koulukilpailut? Viimeistään elokuussa sitten!

00.00.2015, kiva otsikko

Ulkoasu © M Layouts
Kuvat © Joe Pallas CC BY-NC 2.0
Tekstit © Nintsu